PDA

View Full Version : NYC: New Yorkin pääkonsuliviraston lehdistötiedote


Ville
13 September 2001, 08:37
PÄIVITETTY KESKIVIIKKONA klo 11:15 YHDYSVALTAIN AIKAA

EI VIELÄ TIETOJA MAHDOLLISISTA SUOMALAISUHREISTA WORLD TRADE CENTERIN ONNETTOMUUDESSA

Suomalaisista mahdollisesti menehtyneistä tai loukkaantuneista ei vielä ole tietoa keskiviikkoaamuna kello 11.15:een mennessä Yhdysvaltain aikaa (Suomen aikaa: 18:15)

Vaaravyöhykkeessä olivat New Yorkissa ne suomalaiset, jotka olivat onnettomuusalueella eli World Trade Centerissä tai sen välittömässä läheisyydessä tiistaina 11.9. aamupäivällä Yhdysvaltain aikaa.
Lentoyhtiöt ja sairaalat eivät toistaiseksi suostu kertomaan tietoja uhreista kansallisuuden perusteella. Tietoja annetaan lähiomaisille nimien perusteella.

Sen vuosi niitä suomalaisia, joiden lähiomaisten
1) tiedetään oleskelleen Manhattanilla Yhdysvaltain aikaa tiistaiaamupäivällä 11. syyskuuta
JA
2) joihin ei vielä ole saatu yhteyttä
pyydetään ottamaan yhteyttä Suomen New Yorkin pääkonsulaattiin.
Manhattanilla asuvia suomalaisia pyydetään ottamaan yhteyttä konsulaattiin ja omaisiinsa Suomessa.

Puhelinhäiriöiden vuoksi varmin tapa on e-mail:
kristiina.prado@formin.fi

puhelinnumerot:
+1-212-750-4400
+1-917-226-6089

Pääkonsulaatti avustaa yhteydenotoissa paikallis- ja pelastusviranomaisiin.

Cal
13 September 2001, 22:33
Oletteko saanut yhteyttä ystäviinne? Jos joku ystävänne on kadoksissa, laittakaa tälle palstalle ilmoitus, helpottaakseen monen ihmisen tuskaa.

mnn
14 September 2001, 15:54
Ulkoministerön tiedote 13.9.2001:
Ulkoministeriö jatkaa Yhdysvalloissa olevien suomalaisten tilanteen selvittämistä

Ulkoministeriölle ei vielä torstai-iltaan mennessä ollut saapunut tietoa siitä, onko Yhdysvaltain tiistaisten terrori-iskujen uhrien joukossa suomalaisia. UM:n konsuliyksikön päällikön Pekka Hyvösen mukaan ministeriön kriisipäivystykseen on tullut tiistaista lähtien toista tuhatta puhelua. Omaiset, ystävät, työkaverit ovat tiedustelleet Yhdysvalloissa olevia henkilöitä. Tällä hetkellä on vireillä 181 henkilötiedustelua henkilöistä, joihin ei ole saatu yhteyttä. Tiedustelut koskevat koko Yhdysvaltoja ja tiedusteltavien henkilöiden lista elää jatkuvasti
Nämä henkilötiedustelut voidaan jakaa henkilön maassaolon tarkoituksen mukaan seuraavasti: turisteja on noin kolmasosa kysytyistä samoin kuin ilmatilan sulkemisen jälkeen seuraavaa lentoyhteyttä odottamaan jääneitä ja loput ovat pysyvämmin, esim. työn tai opiskelun vuoksi maassa olevia. Tiedustelluista 12 henkilön tarkempaa olinpaikkaa Manhattanilla ei ole voitu toistaiseksi vahvistaa. Toisaalta ei ole mitään syytä olettaa, että ko. henkilöt olisivat olleet World Trade Centerissä tai tornien välittömässä läheisyydessä.
Kriisipäivystys on myös saanut useita omaisten tai ystävien ilmoituksia "löytyneistä" henkilöistä, jotka on voitu poistaa henkilötiedusteluluettelosta. Jotkut tiedustellut henkilöt ovat myös itse soittaneet kriisipäivystykseen ja ilmoittaneet voivansa hyvin ja ettei heillä ole mitään hätää. Lähes kahdesta sadasta turvassa ja hyvässä kunnossa olevasta suomalaisesta on saatu jo tiedot.
- Meillä ei ole tiedossa ketään suomalaista, joka olisi joutunut terroritekojen uhriksi. Mikään meidän tiedossamme oleva ei myöskään osoita, että terroritekojen uhrien joukossa olisi ollut suomalaisia. Kuitenkaan varmoja ei voida olla, sillä liittovaltion viranomaisilta tai paikallisviranomaisilta on vasta tullut hyvin vähän tietoa uhrien henkilöllisyydestä tai kansallisuudesta, Hyvönen sanoo. Henkilöitä haetaan jatkuvasti myös Suomen suurlähetystön ja New Yorkin pääkonsulaatin toimesta, jotka ovat avoinna taas normaalisti.
Ulkoministeriö aikoo etsiä New Yorkissa olleita suomalaisia niin kauan kuin heidän omaisensa kaipaavat tietoja. On epätodennäköistä, että Pennsylvanian tai Washingtonin Pentagonin terroriteoissa olisi ollut suomalaisia uhreja.
Suomen Washingtonin suurlähetystöstä ollaan yhteydessä liittovaltion ja New Yorkin pääkonsulaatista paikallis- ja pelastusviranomaisiin. Sekä United Airlines että American Airlines ovat vahvistaneet, ettei niiden kaapatuilla lennoilla ollut suomalaisia.
Ulkoasiainministeriö ei katso tarpeelliseksi antaa matkustustiedotteita koskien Yhdysvaltoja. Tilanne on palautumassa normaaliksi ja bussit ja junat kulkevat jo. Yhdysvaltain viranomaiset pyrkivät palauttamaan tilanteen normaaliksi mahdollisimman pian. On selvää että tällaisten tapahtumien jälkeen lentoliikenne hidastelee alkuvaiheessa, mutta ainakin lähdössä olleet koneet pääsevät jatkamaan lentojaan lähiaikoina.
Kansalaisia palvelee ulkoministeriössä numero (09) 278 1389. Finnair vastaa tiedusteluihin Yhdysvalloissa olevista suomalaisista lentomatkustajistaan numerossa (09) 8183 1633.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------