PDA

View Full Version : TV-viihde


Tuomo
05 July 1999, 17:32
Ärsyttää muuten, kun nykyisin tehdään hirveätä räiskesarjakuvaa lapsille. Katsokaa vaikka kaikenmaailman hämähäkkimiehiä yms. Nämä Jenkeistä Suomeen saapuvat sarjat ovat minusta täysin älyttömiä ja yleensä vielä huomattavan väkivaltaisia. Mutta lapset vain katsovat.

Minusta lapselle on paljon kehittävämpää nähdä miehen tippuvan elokuvassa kerrostalon 10. kerroksesta alas ja kuolevan, kuin nähdä piirretyssä TV-sarjassa sankarin, jolle ei tunnu käyvän yhtikäs mitenkään ampuivatpa rosvot häntä sitten tai ei.

Hämähäkkimiestä en ole pitkään aikaan katsonut, mutta muistan esimerkiksi sarjan Power Rangers, joka oli todella ällöttävä. Viisi "supersankaria" pelasti jaksosta toiseen maailmaa väkivallalla ja sarja tuli sentään lauantaiaamuisin klo 9 ja jotain.

Olen aina arvostanut Disneyn tapaa tehdä lastenviihdettä. Kun itse mestari-Walt vielä eli, yhtiö teki paljon piirrettyjä, joista kaikki pitivät - niin aikuiset kuin lapsetkin. Tarinat olivat opettavaisia ja piirrosjälki kaunista.

Nykyisin Disneykin on vähän sortunut tähän räiskesarjakuva-tyyliin, muttei niin pahasti kuin esim. Marvell tai Warner Bros.

Anni
05 July 1999, 18:50
Tuomo, miksi sinä sitten katsot Hämähäkkimiestä??!! Mikä sisäinen pakko saa sinut pysymään sillä kanavalla?!

Tero
05 July 1999, 20:34
Sarjakuvalehtien puolella on täällä ainoastaan niitä hämähäkkimiesjuttuja. Vanhan ajan sarjakuvista USAssa on olemassa enää vain ehkä MAD. Disneyn sarjakuvia saa vain postitse.
Cartoon channel on joko typerää tai väkivaltaa ja ripaus ikivanhoja.

Toisaalta Suomessa tarvitaan ulkomaalaisia televisio-ohjelmia. Kanavia on niin paljon, että ei riitä kykyjä tuottamaan edes keskinkertaista viihdettä suomeksi. Ohjelmaa voi ostaa vaikka Englannista. Lastenohjelmia on tarjolla muualtakin maailmasta, mutta tietenkin piirretyt on kalliita tuottaa. Niitä tehdään monen maan yhteistyössä isoille markkinoille.

[This message has been edited by Tero (edited 06-07-1999).]

Tuomo
07 July 1999, 18:42
Anni: Pikkuveljeni katsoi hämähäkkimiestä aina mielellään. Ja lauantaiaamuna lehtiä lukiessa tuli televisiotakin sivusilmällä silloin tällöin vilkaistua. Yritin valaista hänelle, kuinka typerä sarja on, miten vääristynyt arvomaailma siinä on (tattadaa - supersankari pelastaa avuttomat ja heikot väkivallalla) jne. Pikkuveljeäni nämä seikat eivät häirinneet ja hän yleensä pyysi minua vain olemaan hiljaa.

Tästä on jo tosin jonkin aikaa, joten varmaan MTV3 ei enää sarjaa näytä.

Kaupalliset kanavat (MTV3 ja Nelonen) esittävät mielellään amerikkalaisia piirrossarjoja, koska ne ovat suht'koht halpoja ja koska niihin saa myytyä helposti mainoksia (kaiken maailman krääsäkauppiaat).

YLE:n TV1 ja TV2 sen sijaan arvostavat laatua. Esimerkiksi Pikku Kakkonen on minun mielestäni varsin oivallisesti toteutettu lastenohjelma. TV1 näytti jokin aika sitten mm. erästä keskieurooppalaista piirrossarjaa, jonka päähenkilö oli myyrä ja hänen kaksi kaveriaan (jänis ja siili). Sarja oli siitä poikkeuksellinen, että se sisälsi pienen metaforan aikuisille. Minäkin katsoin avausjakson antaumuksella. (Juoni oli siinä, että metsäyhtiö haluaa hakata metsän matalaksi. Myyrä ei halua luopua asuinpaikastaan. Metsäyhtiön johtaja lupaa myyrälle ja hänen kavereilleen uuden asuinpaikan. He viedään kaupunkiin isoon kerrostaloon, johon heitä varten valmistetaan keinotekoinen metsä.) Sarjassa ei ollut lainkaan puhetta, vain ääniefektejä. Silti juonessa pysyi hyvin mukana.

Sellaista, rakkaat ystäväni, minä kutsun lastenviihteeksi - tai ei... Se on taidetta.

Tero
07 July 1999, 19:01
Juu se myyräjuttu on meillä kirjana. Lisään sen kirjailijan nimen tähän kotona.Kuvittaja ja päätekijä on Zdenek Miler, sanoittaja kai piirretyn mukaan on Novotny, se on "Myyrä Kaupungissa", ja sitä ennen oli "Kuinka Myyrä sai sai housut."
Toinen oli Maija Mehiläinen, joskus ärsyttävän opettavainen.

[This message has been edited by Tero (edited 07-07-1999).]

Tero
12 July 1999, 15:31
Sakri kirjoittaa Pääkirjoituksessa Ahtisaaren ehdottamasta Ylen yksityistämisestä. Siinä on enemmän kysymyksessä Ahtisaaren kustannuksella tehty pilaohjelma kuin mikään todellinen syy. Televisio-ohjelmaa pienellle kansalle on vaikea rahoittaa muuten kuin lupamaksuin. Voidaan kyllä siirtyä suurempaan mainos-osuuteen. Yleisradio voisi hoitaa vain penen osan asiaohjelmaa ja kenties sellaista urheilua, jolle ei löydy mainostajia.

Suomessa tuetaan menestyneitä, usein kaupallisia, kirjailijoita raha-avustuksin. Miksei samaa voisi harrastaa muussakin kulttuurissa? Niin tapahtuu juuri television ja radionkin kohdalla. Osa kulttuuria on viihdettä, ei siinä tartte hienostella.

Tuomo
13 July 1999, 19:38
Itse kun työskentelen paikallisessa TV-yhtiössä voin sanoa, että jos YLE yksityistettäisiin, se sisältöä ja laatua arvostava minäni hyppäisi kerrostalon ikkunasta ulos.

YLE:n kaupallistaminen tarkoittaisi sitä, että sen jälkeen Suomessa näkyisi kaikilla kanavilla Kauniita ja Rohkeita. Kuka näyttäisi dokumentteja, luonto-ohjelmia, niitä hyviä lastenohjelmia jne. jne. jne?
Ei kukaan. Perustelen esimerkillä:

David Sutherlandin kuusituntinen (kolmeen osaan pilkottu) upea, fantastinen, loistava amerikkalaisen maanviljelijäperheen elämästä kertova dokumenttielokuva Farmarin vaimo (The Farmer's Wife) esitettiin juhannuksena TV2:ssa. Dokumentin 1. osa keräsi n. 300 000 katsojaa. Esimerkiksi BumtsiBum (tiedättehän te amerikkansuomalaisetkin tämän ohjelman?) kerää viikottain vähintään miljoona suomalaista TV:n ääreen. Farmarin vaimo tosin esitettiin kesällä, kun taas Bumtsi tulee talvisin, mutta silti. BumtsiBum kestää vain 50-55 minuuttia.

Tästä voi helposti laskea. 6 tuntia Farmarin vaimoa kerää noin 900 000 katsojaa, kun taas 6 tuntia Bumtsia kerää jopa 6 miljoonaa katsojaa yhteensä. On selvää, kumpi on kannattavampaa mainosrahoitteiselle yhtiölle.

Siis - YLE:n yksityistäminen tarkoittaisi sitä, että laatu häviäisi kokonaan TV-kanavilta. Viihdettäkin osataan tehdä Suomessa taidolla, tyylillä ja laadukkaasti, mutta kuten Neil Hardwick on valittanut viime aikoina: mahdollisimman halvalla mahdollisimman paljon yleisöä (ja mainostajia) on nykyisten TV-kanavien motto.

Vain YLE pystyy valtionrahoitteisena yhtiönä pitämään televisiota edes jotenkin varteenotettavana mediana. Tiedonvälityksessä (jos ajatellaan sisältöä) sanomalehti nimittäin edelleen pesee television. Vaikka lehdessä on nykyisin paljon viihteellisiäkin juttuja, on sanomalehti sinänsä hyvin asiapitoinen (mikä ei tarkoita sitä etteikö se olisi mielenkiintoista).

YLE:kin on mennyt nykyisin mukaan kanavakilpailuun, mikä pitää ison jättiläisen vain virkeänä. Tosin kaikenmaailman saippuaoopperat (Kotikatu muun muassa) voisi YLE:n kanavilta siivota pois.

Ahtisaaren kommentti oli minusta vain katkeran miehen jupinaa - ei punnittu ja harkittu kannanotto. Ahtisaari suhtatui positiivisesti presidentinuransa alussa esimerkiksi Iltalypsyyn, mutta kuten olette huomanneet, presidentti on muuttunut parin viime vuoden aikana hyvin kärttyisäksi median suhteen. Ja sitä paitsi - ei Iltalypsy minusta sen enempää Ahtisaarelle kuin kenellekään muullekaan irvaile. Presidentti ei ilmeisesti tässä asiassa nyt näe metsää puilta.

Pyry Vainio
13 July 1999, 20:56
Laittamattomasti sanottu Tuomo. Tuohon ei ole mitään lisättävää.

Tero
13 July 1999, 21:02
En oikeastaan valittaisi niin paljon televisiosta kuin esim. radiosta, teeveessä on roskaa ja asiaa ihan tarpeeksi molempia
-------
Katsoin parikymmentä minuuttia jotain saippuaooperaa, taisi olla se Kesäkatu. Siinä oli pari sellaista tilannetta, että suomalaisen järjellä olisi pitänyt tulla jollekin turpiin. Mutta eihän siinä tullut. Siis fiktiota eikä kovin todentuntuista.

Tuomo
20 July 1999, 17:41
Kiitos, Pyry! http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif

Tuomo
20 July 1999, 17:52
Tero: Radio on nykyisin oikeastaan kuollut media. Suuri yleisö kuuntelee radiota vain kuullakseen musiikkia. Radio on siis paremminkin vain jukeboksi nykyisin.

YLE yrittää ylläpitää vielä puheradiotoimintaa, kuten Ylen Ykköstä (niillä on muuten hyvä mainoslause: "Radio-ohjelman paras osa sijaitsee korvan ja korvan välissä). Valitettavasti niitä lähetyksiä ei kuuntele enää kovin moni. Ylen Ykkönenhän on suunnattu lähinnä "intellektuelleille" piireille ja usein minusta tuntuu, että kanava on minullekin liian taiteellinen.

Silti olen kyllästynyt paikallisradioihin, jotka jauhavat samoja huonoja "hittejä" päivästä toiseen. Minulla on ehkä valtaväestöstä poikkeava musiikkimaku, mutta on sääli, ettei Music Television, paikallisradiot tai yksikään media nykyisin soita musiikkia, josta minä pitäisin. (Jos kuulet vaikka Stingin Englishman in New York radiosta, voit vetää rastin seinään.)

Digiradio tuskin muuttaa asiaa, ainoastaan äänenlaatu paranee. Radio pitäisi ehkä suunnata muille kuin "25-35 -vuotiaille", kuten nykyään on ilmeisesti joka kanavalla tavoitteena. Ei hyvin mene, jos radio soittaa ainoastaan "hittejä", jotka olivat hyviä näiden 25-35 -vuotiaiden ollessa nuoria. Ja väliin kuullaan Backstreet Boysia ja Britney Spearsia. (Britneyn ulkonäössä ei ole valittamista, mutta musiikki on hirveää.)

Kukapa perustaisi Suomeen oikean uutisradion (siis uutisia, uutisten taustoja, kirjeenvaihtajien raportteja...Vähän niinkuin CNN ilman kuvaa) tai oikean kantriaseman.

Minullakin on nykyisin usein radio päällä, koska niin on ollut perheessämme tapana aina. Hyvää ja mielenkiintoista materiaalia sieltä vain tulee niin vähän.

Mitä tulee siihen "Kesäkatuun"... Tarkoitit varmaan Kotikatua. Se on sarja, joka luokiteltiin ennen draamaksi (pari vuotta sitten se oli ihan hyvä), mutta joka nyt on jo muuttunut saippuaksi. Tiedättehän saippuan ja draaman eron. Draama on mielenkiintoista, saippuassa puolestaan aiheet ovat loppuneet jo aikoja sitten kesken, mutta koska TV-yhtiö haluaa lisää, on vain pakko keksiä erilaisia juttuja päähenkilöille.

Elämä on kovaa.

Tero
20 July 1999, 18:53
Onneksi en joudu sitä teidön ohjelmaa katsomaan! Mustaa Laatikkoa katson silloin tällöin netissä.
Olen täälläkin lopettanut radion kuuntelun, soitan vain kasetteja.Radioasemilla on äärettömän pieni lista joka hetkellä, mitä ne soittaa.Uutiset kuuntelen radiosta, se on ei-kaupallinen.

Kaikkein hölmöin meillä on aamun huuliveikot, niitä on 2-3 tiimissä yhdessä hihittämässä.

Anni
20 July 1999, 22:15
Minä kuuntelen radiota paljon. Autossa minulla on aina radio päällä -- uutisia, dokumenttiohjelmia, klassista, jazzia, kantria, talk-show ja muita mielenkiintoisia viikko-ohjelmia (mm. Garrison Keillor'in Prairie Home Companion, The Infinite Mind). Ja niitä hetkiä varten, kun radiosta ei tule miltään kymmenistä kanavista kertakaikkiaan mitään kuunneltavaa, minulla on autossa kasa kasetteja mukana, musiikkia ja joskus jopa kirjoja kasetilla.

TV:n katselu taas on jäänyt hyvin vähiin viime aikoina. Lähes pelkkiin uutisiin. Mutta sitä tuskin kannattaa surra.

Elokuvissa käyn viikoittain, yhdessä noin 10-henkisen elokuvaporukan kanssa. Siinä on mukava ilta ystävien seurassa ainakin yhtä tärkeä kuin leffa. Mutta on kyllä kiva ruotia elokuvaa joskus hyvinkin perusteellisesti varsin erilaisista näkökulmista. Eikä maailman parantamistakaan voi tietenkään unohtaa.

Näkyy olevan TV-viihde aiheena, niin että taas meni suurimmaksi osaksi asian vierestä...

Tero
22 July 1999, 02:11
Tuskin radiolle omaa Topicia tarttee. Kuuntelin sitä Keillorin showta 15 vuotta, sitten se vaan jäi. Joskus kuuntelemme Michael Feldmanin showta lauantai aamuisin, "What Do You know". Ihan kevyttä ohjelmaa vaikka siinä onkin tietokilpailu mukamas perustana.

Ville
27 August 2000, 21:16
Salatut Elämät (http://www.mtv3.fi/salatutelamat/mainindex.html) http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif

Mistäköhän johtuu se, että aina kun näen kuvia/tietoa tämäntyyppisistä ohjelmista Suomessa, se tuntuu jotenkin.. "epäluonnolliselta" ? http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif. Ehkä siksi, että tuon tyyppisiä ohjelmia ei vielä tehty 90-luvun alussa kun asuin vielä Suomessa.

Tero
21 May 2001, 13:42
Tuli tässä mieleen, että teillä Suomessa on jo niin paljon teeveekanavia, että yksi voisi jo erikoistua uusintoihin. Meillä ne ostavat vanhoja sarjoja, ja näyttävät sitten noin kuukaudessa yhden teeveekauden jaksot jostain sarjata. Sitten voi tulla sama pötkö uudestaan, tai eri sarja, tai eri vuosi.

Suomalaisiakin suosittuja sarjoja voisi uusintana enemmän näyttää.

Katri
21 May 2001, 14:50
Maikkarin tytärkanava TVTV! (näkyy kaapeliverkossa) näyttää uusintoina vanhoja maikkarilta tulleita sarjoja / edelleen jatkuvien sarjojen alkupään jaksoja (Villi Pohjola, China Beach, Rooman sheriffi, LA Law, Beverly Hills, M.A.S.H. jne jne).

Tero
21 May 2001, 15:00
Ahaa

No, sitten eurooppalaisille kysymys: Oletteko nähneet Sohvanvaltaajat/Th Royle Family:n ?

Vaikuttaa kuin South Park. Mulle riitti10 minuuttia. Aivan hauska 10 min. I don't need it.

Tero
21 May 2001, 15:04
lisäselitystä

http://www.phill.co.uk/comedy/royle/

Tuomo
21 May 2001, 15:30
Minä mielestäni jo vastasin tänään tähän topiciin... Mihinkähän viestini on kadonnut? (Vai muistinko submitata sitä ollenkaan?)

Joka tapauksessa: vastaus Teron 1999 lähetettyyn viestiin: radiolla on nyt oma topic - ollut jo vähän aikaa.

Ja mitä uusintoihin tulee, niin MTV3 on nyt ratkaissut tämän uusintapulman aloittamalla videokasettimyynnin. Kanava myy ainakin Emmerdalea ja paria suomalaissarjaa vähän yli 100 markan hintaan. Yhdellä kasetilla lienee muutama jakso.

Tero
29 May 2001, 02:29
IS
Saadaanko Suomeen pian tv-miljonäärejä?

Suomeen saatetaan saada lähivuosina ensimmäiset tv-miljonäärit. Kansainvälisillä markkinoilla on kaupan useita Suomessa kehitettyjä tv-formaatteja, ja kiinnostusta tuntuu löytyvän.

Broadcasters ja Filmiteollisuus ovat suomalaisista tv-tuotantoyhtiöistä kaupanneet ahkerimmin formaattejaan ulkomaille. Nyt näyttää siltä, että kunnian ensimmäisestä myydystä formaatista saa Filmiteollisuus.

Yhtiön tuottama tv-ohjelma Videotreffit on myyty englantilaiselle jättifirmalle Pearson Televisionille, joka aikoo ryhtyä esittämään ohjelmaa Britanniassa.

Mitä useammassa maassa tv-formaatti näkyy, sitä suuremmat tulot se tuottaa.
...........
Huh, Suomikin on alentunut sellaiselle tasolle, että teeveeideat kelpaavat vientiin!

Tuomo?

Tuomo
29 May 2001, 08:59
<font face="Verdana, Arial" size="2">Originally posted by Tero:
Huh, Suomikin on alentunut sellaiselle tasolle, että teeveeideat kelpaavat vientiin!

Tuomo?</font>

Minusta se on ihan vain hyvä, että suomalaisformaatit kelpaavat vientiin. Totuushan on se, että nämä formaatit eivät ole mitään kovin nerokkaita, mutta suotakoon se myymisen ilo silti Broadcastersin Saku Tuomiselle. http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif

Onneksi asiaohjelmissa ei ole formaatteja... Tai näyttäähän Nelonen kyllä CBS:n 60 minutes -ohjelmaa, mutta se onkin Nelonen. http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif

Formaateissahan kyse on siitä, kuka keksii mahdollisimman tyhmän, mutta vielä keksimättömän idean ja saa kaupattua sen muualle. Mutta toisaalta: kyllähän ihmisille myydään lenkkimakkaraakin, vaikka sen syömisestä ei ole kenellekään mitään hyötyä!

Tero
15 June 2001, 14:51
Selostakaa joku Far Out ohjelman idea. Huumoria, sen arvaan, mutta...
IL
Seitsemän suomalaista tv-ohjelmaa kilpailee 100000 markan arvoisesta Formaatti-Finlandia -palkinnosta. Ensimmäistä kertaa jaettava palkinto myönnetään parhaalle Suomessa kehitetylle tv-ohjelmaformaatille.

Palkintoa tavoittelevat ohjelmat Far Out, Maailman ympäri, Itse valtiaat, Videotreffit, Suuri kupla, Se on siinä sekä Älä katso.

Tv-formaatilla tarkoitetaan vientikelpoista televisio-ohjelman muotoa, joka koostuu niin perusideasta, tyylilajista kuin lavasteistakin. Formaatti voidaan myydä ulkomaille ja soveltaa sen toimintaidea kohdemaan tv-katsojille sopivaksi yli valtio- ja kielirajojen.

Suurella rahapalkinnolla pyritään kannustamaan formaattituotantoa, joka onnistuessaan merkitsee vientibisnestä tekijöilleen. Formaatti-Finlandian saaja julkistetaan Media & Message -tapahtumassa Turussa 8.-9. elokuuta.

Tipi
15 June 2001, 20:23
Tero, jos ihan tosissasi kysyit Far Out -ohjelman ideaa se tulee lyhykäisyydessään tässä:

Esittelyvideon lähettäneistä pareista valitaan parhaat, jotka kilpailevat suorassa lähetyksessä studiossa huulenheitossa ja joista joku studioyleisöstä sitten valitsee parhaan parin, joka sitten lähetetään jonnekin päin eurooppaa viikoksi suorittamaan annettuja tehtäviä (tehkää käytännön pila, tavatkaa paikallinen julkkis, osallistu fetissi-bileisiin yms.)

Pareja on maailmalla aina kaksi kerrallaan. Tehtävistä koostetaan video, joka sitten näytetään seuraavan viikon lähetyksessä. TV-yleisö saa äänestämällä pudottaa toisen pareista ja toinen jatkaa...

Ihan hauska ohjelma-idea, ainut ongelma on siinä, että yleisö äänestää etukäteen (www.mtv3.fi/farout) putoavan parin jo ennen kuin videota edes nähdään telkussa. Joka johtaa siihen, että kevään ensimmäinen pari (Tatu ja Eeka) jatkoi aina hamaan kesälomaan asti ja oli reissussa (aina eri kaupungeissa) monta kuukautta, eivätkä muut saaneet mitään mahdollisuutta. No nyt ne on sitten julkkiksia ja niille suunnitellaan jopa omaa tv-showta!

Puppe
15 June 2001, 20:27
En ole koskaan katsunut tuota Far Outia (en yleensäkään juuri katsele televisiota), mutta kuulin että yhdelle parille oli annettu tehtäväksi mennä Lontoossa pubiin pukeutuneena David Beckhamiksi ja Posh-spiceksi. Heh heh...

Tipi
29 June 2001, 10:50
Mitäs olette mieltä TV:n chatti-ohjelmista?

Suomessa on tämän kevään ja kesän aikana alkanut pyöriä sekä mtv3:lla että 4kanavalla päivällä ja yöllä (aina, kun ei muita ohjelmia tule) chattiohjelma, jonne sitten kaiken ikäiset (lähinnä 12-15v) "sohvaperunat" lähettelee viestejään 5mk/kpl. Ihan tajutonta mitä rahastusta! Ja vanhemmat maksaa kiltisti laskun !? Toisaalta, tyhmä ei ole se joka rahastaa vaan se joka maksaa.

Tuomo
29 June 2001, 11:54
Tipi: Chatit on teineille. Ja puhun nyt teineistä sekä adjektiivina että substantiivina.

Tuomo
29 June 2001, 12:17
TV-chattien tulo- ja menokaava on seuraavanlainen:


MENOT:
- perustamiskustannukset 100 000 - 300 000 mk
- valvojien palkat 500 000 - 1 000 000 mk vuodessa

TULOT
- 5 mk/viesti - verot = 4,1 mk/viesti
- viestejä MTV3:lla kuulemma noin 40 minuutissa, eli 4,1 x 40 = 164 mk/min = 9 800 mk/tunti = 236 160 mk/vrk = 7 084 800 mk/kk = 85 017 600 mk/vuosi

Kaava ei tietysti ole näin yksinkertainen, sillä chatin käyttöaste ei ole joka minuutti yhtä kova. Siitä huolimatta chatit ovat TV-kanaville todellinen Sampo.

Puppe
29 June 2001, 12:40
"- 5 mk/viesti - verot = 4,1 mk/viesti"

Unohdit operaattoreille viesteistä jäävän osuuden, joka saattaa hyvinkin olla joku 2mk.

Tuomo
29 June 2001, 12:55
Puppe: Ai niin, tuokin on huomioitava laskuissa... Tuskin se ihan kahta markkaa on. Veikkaisin jotain 1,5 markkaa tms. Mahtaakohan puhelinyhtiön tariffi vaihdella sen mukaan, millaista volyymiä chatissa on? Esimerkiksi täällä Jyväskylässä paikalliskanavalla on oma tekti-TV-chatti, jonka hinta ei ole muistaakseni kuin kolme markkaa. Jos siitä menee 2 mk puhelinyhtiölle, ei paikallis-TV:lle kyllä hirveästi jää.

Tipi
30 June 2001, 17:46
Tuomo, käy vaan sääliksi ne teini-raukat (laskun maksavista vanhemmista puhumattakaan). Tiedän yhdenkin pojan, joka keväällä ei jaksanut aamulla lähteä kouluun tai sitten nukkui tunnilla, koska oli jäänyt koukkuun yö-chattiin. Itse en voi ymmärtää mitä itua koko hommassa oikein on, ajatelkaas jos näistäkin etusivun viesteistä pitäs maksaa femma kipaleelta!

Puppe
07 April 2002, 15:41
Mistä tietää viettävänsä tylsää sunnuntai-iltaa? Katselin Ruotsin TV:stä jotain ihmeen TV-bingoa, jonka säännoistäkään en tajunnut mitään. Studiossakin oli kilpailijoita, joista ilmeisesti joku parisataa kruunua kotiin käärinyt ritva oli suomalainen, ainakin siitä päätellen, että selostajan lausumasta sukunimestä ei saanut mitään tolkkua, saattoi olla Turunen tms. (tai sitten joku Thurlin). Kuka Etusivun osasto-Ruotsista tunnustaa, oliko kyseessä kenties tiajohanna tai Nillen mummo? ;)

tiajohanna
07 April 2002, 20:23
Puppe,
Mitä yhteistä luulet olevan minulla ja Nillen mummolla? :rolleyes: :D Sitä paitsi en minä siellä telkkarissa jatkuvasti hyppää! Enkä varsinkaan bingolottoa pelaamassa! Varo vaan etten nosta syytettä kunnianloukkauksesta! ;)

Minä olin eilen illalla kävelyllä ihailemassa keväistä Tukholmaa (Djurgården jne. Fjällgatanilta, joka on Stadsgårdenin ja Viking-terminaalin yläpuolella - tosi upeat näköalat!) Ja sen jälkeen kotiin katsomaan Titanic, tuli televisiosta. Ei ollenkaan yhtä hyvä kun leffassa aikoinaan. Oli jotenkin vähän liian pitkä se loppukohtaus.

Korjaus: Ai tänään sunnuntaina... ei se olekaan bingolotto vaan tipsbingo, vai mikä sen nimi on... I couldn´t care less :)

Nille
07 April 2002, 20:29
Mun mummoni se ei nyt ainakaan ollut, ellei sitten joku näistä nettimummoistani.

Leena
07 April 2002, 21:05
No en minä ainakaan. Siivoamassa olen niitä Alabaaman multia tuolta perävaunusta. Telkkariin ei ehdi ainakaan tänä viikonloppuna.
Isäntä muuten oli telkkarissa pari vuotta sitten selittämässä jotain ilmaista veroilmoituksen teko-juttua. Oli ihan luonnonlahjakkuus!

Kentuckyn mummo;)

Nille
07 April 2002, 21:29
Mikähän mummo siellä Pupen telkkarissa sitten mahtoi näkyä?

Puppe
07 April 2002, 22:23
Kanava oli Tv4 Ruotsi ja kun satuin kääntämään sinne monotoninen naisääni luetteli bingonumeroita niklas trettiofemma tre fem, gunilla fem en fem tjs en nyt oikein osaa toistaa ruotsiksi

Ei se Ritva sitten ilmeisesti luekaan Viestitaulua :confused: luulin, että täällä on kaikki ruotsinsuomalaiset :rolleyes:

Tero
07 April 2002, 23:36
Katsoin viitisen minuuttia piilokameraa espanjaksi. Ekaa vitsiä en ymmärtänyt, mutta nainen hyppi kovasti niin että rinnat teki liikettä asusteen , vähäinen toppi, sisässä. Toisen vitsin ymmärsin, siinä oli kaveri jolla oli kädet kipsissä ja vaati ohikulkijoita avustamaan kännykän soitossa. Ja sitten niiden piti auttaa kännykän pitämisessä korvan kohdalla kun mies heilui ja elehti.:D

Tero
08 April 2002, 00:00
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020408vw.gif

Tero
08 April 2002, 23:42
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020409vw.gif

Tero
10 April 2002, 00:54
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020410vw.gif

Tero
11 April 2002, 01:13
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020411vw.gif

Tero
12 April 2002, 02:33
Uusin
http://www.helsinginsanomat.fi/tanaan/viivijawagner/viivijawagner.asp
sama linkki huomenna, siis seuraava

Tero
13 April 2002, 19:53
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020413vw.gif

kösse
14 April 2002, 21:40
Nelosen videouutiset alkoi näkyä äskettäin netissä. Aikaisemmin ovat Yle ja MTV3 näkyneet. Kaikki pätkii pahasti ja latautuu hitaasti. Koska katsojapaikkoja on rajoitetusti (muutama sata), niin usein ei pääse ollenkaan. Ylellä on aika paljon sivuohjelmia, joille pääsee paremmin.

Tero
15 April 2002, 00:15
Kovin harvoin niitä uutisia tulee katsotuksi.

V ja W
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020415vw.gif

Tuomo
15 April 2002, 07:13
Kösse: YLE tosin pakkaa videonsa huomattavasti pienempään tilaan kuin Nelonen. Katselin tuossa päivänä eräänä Nelosen uutisia verkossa ja huomasin, että niihin videoihin on työnnetty kaikkea luksusta, kuten stereo-ääntä. Ei ole ihme, jos sellainen syö verkon kaistaleveyttä!

Tero
17 April 2002, 01:11
Wagnerin TV hanke..
http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/viivijawagner/20020417vw.gif

Tero
08 December 2003, 18:11
Time 100 most influential

http://www.time.com/time/time100/artists/profile/simpson.html