Masentunut Suomi

[Ville]

Suomen Kuvalehdessä (SK 20 / 31.5.1999), jonka tilaamista muuten suosittelen ulkomaille, oli artikkeli masentuneisuuden yleistymisestä Suomessa. Artikkeli käsitteli lähinnä opiskelijoiden rajusti lisääntynyttä masennusta viimevuosina. Syiksi mainittiin muunmuassa eri yhteisöjen hajoamisen: kotiyhteisö (runsaat avioerot ja vanhempien alituinen kiire), perheyhteisö, ja luokkayhteisö (kiitos luokattoman lukion). Nuoret eristäytyvät, ja alkavat pelkäämään aikaa, jolloin saavat opintonsa valmiiksi ja joutuvat kohtaamaan yhteiskunnan kovenevan kilpailun.

Omasta mielestäni kilpailun koveneminen on paha asia. Tietenkin se työntää kehitystä eteenpäin, laskee hintoja, jne, mutta millä hinnalla? Itsekin tunnen monia entisiä luokkakavereitani jotka ovat edelleen yliopistossa, eikä heillä tunnu olevan mitään kiirettä valmistua ja "joutua" työelämään. Eräs kaverini julisti hiljattain että hän ei "tule koskaan tekemään töitä". Jotain on pilalla maassa, jossa työnteosta on tehty epämiellyttävää ja jotain sellaista, mitä pitää yrittää välttää viimeiseen asti.

[Tero]

Jutussahan mainittiin kasvava määrä opiskelijoita joka hakee hoitoa mielenterveyden ongelmiin.Se hoidon haku kyllä on askel oikeaan suuntaan. En oikeastaan usko että tässä on mikään Suomen trendi, täälläkin on vähän sama. Elämä vain on erilaista ja yhä nuoremmat kokevat ne paineet onnistua. Muistuu mieleen hippivuodet, jolloin ei ainakaan oppiarvo ollut tärkeä, silloin alkoi kaikki vaihtoehtoelämäntavat. Nykyään tarvitaan sekä ammatti sekä se vaihtoehtoinen elämä työn ulkopuolella.

[Santtu]

http://www.helsinki.fi/%7Epuskala/linkit.html tämä voisi piristää :-)

[Tero]

Ai oikein tuhmia ruvetaan. Anna Leena Härkiö ehdotti naisen sukuelimille vanhaa termiä:lempiö.

[Anni]

Epäilen itsekseni, onko masentuneisuutta nykyisin sen enempää kuin aiemminkaan. Nyt vain vihdoin Suomessakin uskalletaan siitä ja muistakin mielenterveyden häiriöistä puhua niiden oikeilla nimillä ilman, että niistä kärsivä joutuu kantamaan hullun häpeäleimaa otsassaan. Eikös nyt ole muodikasta olla joku-häiriöinen? Meillä ei ole todellista tietoa menneiden aikojen psyykkisistä häiriöistä, kun vain pahimmat kylähullut kirjattiin ylös.

Oikeat opiskelijat ovat olleet ahtaalla aina. Heillä on ollut aina vastassa vieras ja suuri maailma, johon opiskelu on opettanut vain joten kuten. Aina se on joillekin tuntunut ahdistavammalta kuin joillekin muille. Minusta siinä ei ole muuttunut mikään (muu kuin ajan kuva). Nyt vain laiskuuttakin voi kutsua opiskeluksi.

Minulle nousee mieleen kysymys, millaiseksi olemassaolonsa hyödyn/hyödyttömyyden yhteiskunnalle kokee sellainen, joka ei koskaan halua mitään antaa takaisin, vain haluta itselleen. Mitä se taas vaikuttaa henkilön itsetuntoon, jota ilman on lähes mahdoton elää tyytyväisenä, saati onnellisena?

No, eihän tuo itsekeskeisyys mitään uutta auringon alla ole. Mutta hiukan se oudostuttaa, kun tähän asti ei ole ollut hyväksyttyä sitä elämässä sentään noin ylpeillen ilmaista. Ehkä itsekeskeisyyttä täytyy vielä vähän Suomessa hioa sosiaalisesti hyväksytympääm muotoon.

[Tero]

Uutta Iltalehdessa:
www.iltalehti.fi/il/onil0706_vaSofia.html (http://www.iltalehti.fi/il/onil0706_vaSofia.html)
Kaikkia psykologisia ongelmia kasitellaan Sofian sohvalla.

[Anni]

Tero, ei Sofian sohvalla läheskään kaikki psykologiset ongelmat ole tulleet esiin. Vain joitakin yleisimpiä. Ja käsittelykin on kevyehköä, joskin asiallisempaa viihdettä kuin horoskoopit. En sitä kuitenkaan raamattuna suosittele luettavaksi.

[Tero]

Tarkoitinkin että voisimme laajentaa aiheen kattamaan suomalaisen mielenterveyden. Siellä on joku tevee psykologi tai psykiatri Ben Furman joka tahtoo rikkoa kankeita käsityksiä mielenterveydestä.

[Santtu]

muutama järjetön hiven:
***********************
Minusta me kaikki olemme sinänsä jäävejä puhumaan suomalaisten mielenterveydestä. Pikemminkin taitaa olla tarve puuttua hk:n sininen-kossu-telkku-jääkiekko-iso maha-vaimo, turpa kiinni-asenteeseen.

Tuo Suomen Kuvalehden artikkeli oli tietysti pääkaupunkiseudulta, jolla kaikki ovat enemmän tai vähemmän sekopäitä; kysyin kerran, että meneekö tämä dösä Tapiolaan. Vastauksena törkeää naurua ja vaivautunut joo. Kiitin kohteliaasti ja astuin bussiin.

Jos Amerikassa masentuminen ei ole ongelma, niin siellä varmaan kannustava henki, tämä high school spirit korvaa kaiken, vai?

Aivan kuin Ville yrittäisi nähdä oikeutusta sille, miksi ei asu Suomessa. Mielenterveysongelmia? Tuskinpa.
En ole aivan varma siitä, mitä yrittätte ajaa takaa, mutta tällainen esimerkki olisi (pidän tätä masennus-juttua asennevikaisuutena): Olin April-jazzissa katsomassa The Yellowjacketsia ja Jay Sweeneyn Funk 'n R&B Experienceä ja tunnelma oli mahtava. Todella funk. Sitten katsahdimme ympärillemme ystäväni kanssa ja huomasimme, että jengi istui kuin kirkossa lukuunottamatta harvoja tanssivia ihmisiä. Bändissä ei ollut mitään vikaa, kello 2am, tyylikkäät ihmiset tanssivat, kun taas osa nöykytti päätään "ollen mukana meiningissä" näyttäen säälittäviltä tiukissa puvuissaan; heidän keskusteluissaan ilmeni pitkiä taukoja, joista kukaan ei nauttinut.
Täällä pelätään olla oma itsensä ja sitä ajatellaan mielenvikaisuutena. Luokallani oli poika, joka piirsi sarjakuvia 7- ja 8-luokan, lopulta kateelliset haukkuivat häntä joka päivä ja piirtäminen loppui. Ei ihmekään, että siinä masentui.
Peruskoulussa ollaan damn right ilkeitä. Sieltä minun mielestä kaikki alkaa, ei nykyisessä lukiossani ole mitään ongelmia. -> Taitavat olla siellä, missä aviomies syljeksii 24h/d/vko/kk/a kattoon ja vaimo kantaa keskiolutta ja 4. lapsi on uunissa.

[Pyry Vainio]

Suomi jakautuu kahtia suunnilleen Helsingin kehä III:a pitkin. Sen ulkopuolella voi olla paremmin oma itsensä. Sisäpuolella se vaatii aika vahvaa itsetuntoa.

Kokeilin viime käynnilläni. Astuin Erottajalla bussiin ja toivotin ääneen "Hyvää päivää". Seurasi joukko hämmästyneitä katseita.
Kysyin: "Meneekös tämä onnikka Lauttasaareen". Yleisö hymyili huvittuneena ja kuljettaja selitti vaivautuneena,että kyllä menee.
Kun sitten vielä kysyin: "No mitäs kyyti maksaa", nauroi yleisö jo ääneen. Mielestäni onnistuin. On hauskaa, kun ihmisillä on edes joskus hauskaa.

Tiedä siitä masennuksesta. Psykiatristen sairaansijojen määrä on vähennetty 40 prosenttiin siitä, mitä se oli 1950-luvulla. Väkiluku on silti kasvanut miljoonalla. Tuskin kansan mielenterveys on näin paljon kohentunut. Siis selviä psykiatrisia tapauksia liikkuu entistä enemmän kaduilla.

Minunkin työpaikallani yksi juuri linnasta vapautunut pyromaani yrittää terrorisoida ympäristöään erilaisilla uhkailuilla. Mielestäni hän kuuluisi hoitoon, mutta tämä holhousyhteikunta ei hyväksy pakkoauttamista ja omasta mielestään hän on vain väärinymmärretty.

[Tero]

Santtu-kerro jazzista, odotan "amerikkalainen popkulttuuri osastolla.(Santtu http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif
"Olin April-jazzissa katsomassa The Yellowjacketsia ja Jay Sweeneyn Funk 'n R&B Experienceä ja tunnelma oli mahtava. Todella funk."

[alo]

Hyva Pyry! Taidanpa itsekin kokeilla samaa mallia kaydessani muutaman viikon paasta Suomessa. Taitaa vain olla niin, etta niilla naurajilla oli/on itsetunto heikko.

Jep, nykyaan on vahempi mielenterveyspotilaita hoidossa, koska ketaan ei voi pakottaa hoitoon jos ei ole vaarallisuusasteella 3. En tieda muistanko tuon numeron oikein, mutta se tarkoittaa henkiloa, joka on hengenvaarallinen itselleen tai toisille ihmisille (eli on kaytannossa tehnyt jo tapon tai murhan). Muussa tapauksessa sekopaat saavat kulkea vapaana jos eivat itse tajua hakeutua hoitoon.

Luin juuri, etta Helsingissa ja Tampereella on ruiskuhuumeita kayttavien narkomaanien keskuudessa HIV (AIDS) lisaantynyt moninkertaiseksi aivan viime aikoina. Olisikohan tassa takana se, etta Helsingissa ja Tampereella aloitettiin ilmainen huumeruiskujen jakaminen jokunen vuosi sitten. Ja luinpa jostakin Internetin jutusta, etta nama jakotilaisuudet (apteekeissa) eivat ole mitaan valistustilaisuuksia, jolla niita on perusteltu. Tasta oli kait tullut dokumenttiohjelma TV:sta.

Sofian soffa - hmm.. - tykkaan enempi lukea horoskooppeja (tai en tieda, koska en ole lukenut) ja Nostradamuksen ennustuksia. Toivottavasti kukaan niista kysyjista ei ota vastauksia vakavasti (tietenkin kysymykset voivat olla vastaajan itsensa laatimia). Mutta kuitenkin se antaa jonkinlaisen kuvan ihmisten ajatuksista ja ongelmista taman paivan Suomessa, silla varauksella etta kasiteltavat asiat ovat laajalta alueelta, eika vain soffa juttuja.

[Anni]

Suomessa on psyykkisten häiriöiden hoidossa siirrytty tämän vuosikymmenen alusta lähtien enenevästi avohoitoon. Psykiatrisia sairaaloita lopetettiin ja yhdisteltiin. Avohoitokäyntien määrä on vuodesta -89 lähtien noussut 70%. Nuorisopsykiatristen avohoitokäyntien määrä lähes kolminkertaistui vuosien -89 ja -95 välillä.

Toivottiin, että avohoidon avulla toipuja tuntisi elämänsä mielekkäämmäksi ja normaalimmaksi. Ei olisi sitä mielisairaalasta tulleen häpeää. Samalla toivottiin, että hoitoon hakeutumisen kynnys olisi tarpeeksi matala, jotta apu ei jäisi hakematta. Ja hoitokustannukset pienenisivät.

Ensimmäisessä toiveessa on mielestäni joidenkin kohdalla onnistuttu melko hyvin. Skitsofreenikko, jonka lääkitys on hallinnassa, pystyy elämään melko normaalia elämää, sen sijaan, että tylsistyisi täysin psykiatrisessa sairaalassa. Harvoin hän kuitenkaan pystyy esimerkiksi säännölliseen työhön. Hän kyllä edelleen erottuu katukuvassa, sillä hyvin harvoin vakavissa mielenterveyshäiriöissä hoito (lääke- tai psykologinen) parantaa vaivasta ikuisisksi ajoiksi. Usein hoito vain vähentää häiriön aikeuttamaa haittaa ja kärsimystä yksilön elämässä. Se tekee siis elämän siedettävämmäksi, joskus jopa hyväksi.

Mutta samalla skitsofreenikko ja maanis-depressiivinen henkilö (muiden muassa) on jätetty mielestäni liian rohkeasti oman onnensa nojaan. Esimerkiksi nuo häiriöt ovat niin vakavia, ettei henkilö aina kykene tekemään järkeviä päätöksiä normaalissa arkielämässäänkään, saati sitten omaa hoidontarvettaan koskevissa kysymyksissä. Apu ei tunnu olevan niin saatavilla kuin sen kuviteltiin olevan.

Tosin on niinkin, että masennus menee aina ohi aikanaan -- jos pysyy hengissä niin pitkään. USA:ssa noin 15% näistä bipolar-häiriöisistä (ent. maanis-depressiivinen) tekee itsemurhan. Alon viitaus "hengenvaarallisuuteen", jolloin pakkohoito on välttämätön, sisältää toisten vahingoittamisriskin lisäksi myös itsemurhariskin (puheet, sunnitelmat). Ainakin tässä maassa nuo ovat myös tilanteita, joissa terapeutin vaitiolovelvollisuus lentää ulos ikkunasta. Terapeutilla on silloin lain määräämä velvollisuus toimittaa potilas hoitoon.

[This message has been edited by Anni (edited 08-06-99).]

[Pyry Vainio]

Käytännössä liian monet psykiatriset avohoitopotilaat jäävät jokseenkin oman onnensa nojaan selviytymään sen ajan, kuin he nyt ylipäätään selviävät. Avohoito on hienoa ja kannatettavaa vain teoriassa. Todellisuudessa se on ihmisten jättämistä heitteille. Potilaalle itselleen se on kerta kaikkiaan onneton vaihtoehto, mutta yhteiskunta pesee sillä kätensä. Se on hoitavinaan potilasta.

[Anni]

Pyry, minä olen suurin piirtein samaa mieltä, vaikken sentään asiaa lähempää tarkastelematta uskalla avohoitoa kokonaan tyrmätä. Avohoito voisi toimia, jos seurantaa tarkistettaisiin. En tiedä, onko yhteiskunnalla siihen halua vielä. Olen kuitenkin kuullut ja lukenut samantapaisia tyrmääviä mielipiteitä monelta suunnalta (myös mielenterveyshoitoa käsittelevässä suomalaisessa kirjallisuudessa!), että olisi ihme, ellei siihen jo päättävillä tahoillakin kiinnitetä huomiota. Odotamme siis toimia...

[Kake]

Tukholman katukuvaa:
Mielisaaraaloissa 10-20 viettäneet ihmiset on paiskattu avohoitoon ihan kirjaimellisesti. He kerjäävät maanalaisessa, toreilla, viinakauppojen edustalla ja lähikaupan ovella. Osa heistä asuu taivasalla, siltojen alla, tunneleissa ja maakuopissa.

Nyt on käyty keskustelua siitä pitääkö heille antaa rahaa vai pitäisikö kerjääminen kieltää.

En tiedä paljonko valtio on tässä säästänyt, mutta se on ainakin tehnyt särön siihen "välfärdssamhälletin" kulmaan.
En ymmärrä kuinka eilen itseänsä hoitamaan kykenemätön yhtäkkiä korotetaan aikuiseksi, itsenäiseksi yksilöksi. Siinä välimaastossa ei sitten ole tapahtunut minkäänlaista "kotiuttamisohjelmaa, vaan annetaan eläkelippu käteen ja markkinoille.

Olen minäkin sitä mieltä että avohoito on useissä tapauksissa heitteillejättämistä.

[Pyry Vainio]

Anni, käytit kiitettävän paljon konditionaali-nimistä verbin taivutusmuotoa. Näinhän siis olisi, jos...
Jos tädillä olisi munat, täti tekisi munakasta.

[Anni]

Ilman konditionaalia elämä olisi aika karua: ei spekulointia, ei haaveita, ei suunnitelmiakaan... Niiden tarkoitus tässä asiassa oli herätellä itse kussakin ajatuksia siitä, että "heitteille jätetyt" saisivat tehokasta, säännöllistä hoitoa:

+ lääkkeet ja niiden valvonta

+ "psychoeducation": mistä sairaudessa on kemialliselta/perintötieteen/biologian kannalta katsottuna kyse, mitä se tarkoittaa sosiaalisessa kanssakäymisessä

+ kognitiivinen ja behavioraalinen terapia: oman maailman ja ajattelutavan tunteminen, vertaaminen "normaaliin", käyttäytymisen harjoittelu niin, että se on paremmin yhteiskunnanssa hyväksyttyä

Muun muassa näistä se -isi muodostui. Tiedän kuitenkin, ettei tädillä ole vielä munia.

[Pyry Vainio]

Täällä kesä-Suomessa on nyt viikon vallinnut ainakin suomalaisittain helle. Lämpötila aamulla ja illalla noin 18 astetta ja keskipäivällä yli 25 astetta varjossa, eikä koko ajan voi olla varjossa. Koko kesäkuun aikana on Lounais-Suomessa satanut 5 millimetriä. Kaikki on kuivumassa, mitä ei pysty kstelemaan. Kavihuonekin vie ilman kuivuuden takia liki kuution vettä vuorokaudessa aaria kohti.

Lomalaisille tämä olisi loistavaa. Valtaosan lomat kuitenkin ovat vasta myöhemmin. Säätiedotuksiin on nyt täälläkin alettu liittää UV-säteilytiedotus. Ennen olen tavannut sellaisen vain Australiassa.

[Tero]

Joo, aivan selvasti Suomi heraa kesan iloon.Tosin joulukuussakaan ei ollut kovin masentavaa, mutta pirun kylmaa. Olisiko niin etta kylma ilma herattaa jonkinlaiset selviytymis(survival) vaistot ja masennus haihtuu?

[Tero]

IL
Kun alle 14-vuotiaiden poikien kuolleisuus on "vain" kolmanneksen korkeampi kuin tytöillä, niin 24 ikävuoteen saavuttaessa ero on kasvanut jo kaksinkertaiseksi.

Terveys Keijolla on alkanut kompuroida jo kouluvuosina. Hyvinvointikatsauksen mukaan pojilla on enemmän astmaa, kehityksen viivästymistä ja epilepsiaa. Lisäksi pojat joutuvat tyttöjä todennäköisemmin jo kouluiässä turvautumaan sairaalahoitoon.

Suomalaisten kansallistauti diabetes ei sen sijaan anna työnsarkaa tasa-arvovaltuutetulle, sillä tautiin sairastuu saman verran tyttöjä ja poikia.

Kaikkiaan miehet polttavat, ryyppäävät ja syövät epäterveellisemmin kuin naiset. Maailman terveysjärjestö WHO arvioikin pitkälti juuri miesten ennenaikaisten kuolemien vuoksi Suomen terveydenhuollon vasta 31. sijalle 191 maan joukossa.

[Stella]

Omien ja tuttujen kokemusten perusteella Suomessa on helppo masentua, koska:

- ihmiset eivät yleensä kestä nähdä toisia ihmisiä edes hetkellisesti iloisina ja onnellisina, vaan moisen sattuessa on sanottava jotain keljua, että toinen palautuisi mahdollisimman pian maan pinnalle

- ihmiset ovat perussulkeutuneita; jos satut vaikkapa pubissa sanomaan jotain tuntemattomalle ihmiselle tai porukalle, niin yleensä vastaukseksi tulee joko törkeyksiä tai vaivautuneita ilmeitä (ok, sanoit kommenttisi, nyt voisit jo poistua..)

- työpaikoilla ei ole tarkoitus viihtyä; jos joku sattuu viihtymään, niin hänelle on pikimmiten hommattava siirto muihin tehtäviin - tarkoituksenahan on tehdä työtä, eikä viihtyä!

- jos joku tunnistaa itsessään esim. masennuksen merkkejä, hän ei välttämättä uskalla hakea asianmukaista hoitoa - asiahan päätyisi kuitenkin joko pomon tai henkilöstövastaavan pöydälle, josta se sitten leviäisi "luottamuksellisissa" kahvitaukokeskusteluissa muidenkin korviin ja pian koko työpaikka tietäisi asiasta; ja useimpien suomalaisten suhtautuminen kaikenlaisiin psyykkisiin oireisiinhan on tunnettua..

- jne..

- - - - -

Ei ole tarkoitus mustamaalata Suomea, listasin vain asioita, joita olen pistänyt merkille eri työpaikoilla jne.

[Pyry Vainio]

Stella ovatko nämä havainnoimasi työpaikat Suomessa vai jossain muualla. En löytänyt havainnoistasi kovinkaan paljoa sellaista, mikä vastaisi itse Suomessa havaitsemaani. Saattaa tietydti riippua myös havainnoitsijan omasta asenteesta. Kun suhtautuu elämään perusmyönteisesti ei yritä löytää olemattomia kielteisiä piirteitä. Miten lie jos oma suhtautuminen on kielteinen? Siitähän minulla ei ole kokemusta.

[Puppe]

Kyllä Stella on oikeassa (valitettavasti)!