PDA

View Full Version : Leikkeitä suomalaisista lehdistä


Lokari
25 May 1999, 04:29
Minulla on paha tapa tarttua kaikenlaisiin virheisiin ja töppäyksiin lukemissani lehti- ja elektronisissa artikkeleissa. Usein kirjoittajan ajatus on lipsunut pahan kerran, kuten alle lainaamissani parissa leikkeessä muutaman vuoden takaa:

Hesari kirjoitti 16.11.1994:
"Saksassa suunnitteilla metsäpalosatelliitti.
Satelliitit eivät korvaa täysin lento- ja tornitähystystä, mutta satelliittiseurannan osuus lisääntyy sitä mukaa kun kuvien tulkintatekniikka kehittyy.
Saksan avaruustutkimuslaitoksella on suunnitteilla erityinen metsäpaloihin erikoistunut satelliitti. Nyt kuvat saadaan Pohjoisnapaa kiertävästä kahdesta yhdysvaltalaisesta NOAA-nimisestä satelliitista Ilmatieteen laitoksen kautta."

Kysymykseni on: miten satelliitti saadaan kiertämään Pohjoinapaa?

Toinen lainaukseni on Kaupplehden kolmossivulta (lopusta laskettuna) elokuussa 1995: "...Maapallolla on noin 1400 miljoonaa kuutiometriä vettä, josta vain noin kolmeprosenttia on makeaa sellaista....".

Siis noin 250 litraa per ihminen. Tai 1.4 kuutiokilometriä.

Seuraavassa lehden numerossa oli korjaus, että tietenkin sitä vettä on 1400 miljoonaa kuutiokilometriä.

Pistääkö kenenkään muun silmään vastaavanlaisia kömmähdyksiä? Jay Lenon ohjelmassa maanantai-iltaisin on vastaavia juttuja englanniksi: Headlines!

Lokari
27 May 1999, 02:09
Satakunnan Kansassa oli jokin aika sitten suuri otsikko: "Odotusajat röntgenosastojen suurin pullonkaula".

Jos siis odotusajat saataisiin jotenkin poistettua, osastojen toiminta pelaisi niin sujuvasti, että kaikki potilaat saisivat kuvansa heti.

Lokari
02 January 2005, 16:25
Tämä on näköjään minun privaattiketjuni.

Tänään oli Satakunnan Kansassa otsikko:

Ässiät kärsi kotitappion

Mitä ne semmoiset ovat :confused: :nut:

marric
04 January 2005, 16:45
Siirrän artikkelin etusivun klubiin (ettei nimet ole ihan kaikkien nähtävissä).

marric:
Yllä Leena Seleniuksen kirjoittama artikkeli Finlandia Weekly-lehdessä. Lehden toimituksen Martti ja Leena Selenius ovat mielestäni olleet todella taitava tiimi. Olen erittäin pahoillani kuultuani toimituksen läpikäymistä viimeaikaisista "muutoksista." :confused:

Ps: vielä lisäyksenä maininta että Malla ja Lokari huhkivat kyllä enemmänkin -ja minulta jäi varmaan mainitsematta moni muukin ikimuistettava hetki tapaamisestamme. (Sehän on kai ymmärrettävää).

Ville
04 January 2005, 17:02
Yllä Leena Seleniuksen kirjoittama artikkeli Finlandia Weekly-lehdessä. Lehden toimituksen Martti ja Leena Selenius ovat mielestäni olleet todella taitava tiimi. Olen erittäin pahoillani kuultuani toimituksen läpikäymistä viimeaikaisista "muutoksista." :confused:Minne Martti ja Leena ovat menneet?! :confused:

Tuomo
04 January 2005, 17:05
Ihan hyvä juttu. Luin mielenkiinnolla. Perinteisen toimittajan nyrkkisäännön mukaan sitaatilla juttunsa aloittava toimittaja on laiska, mutta ei se tee tästä jutusta silti huonoa. Etusivu pitäisi muuten kirjoittaa isolla. Muuten tosi jees.

Onko Finlandia Weekly vaihtanut koko toimituksensa (http://www.finlandiaweekly.com/yhteys.htm), kun mainitsemasi Seleniukset eivät ole yhteystietoluettelossa? Taitaa aika huonosti kannattaa tuo siirtolaislehtibisnes Yhdysvalloissa. Täällä Suomessakin pienlehtien talous on yleensä ihan kuralla.

Ville
04 January 2005, 17:16
Taitaa aika huonosti kannattaa tuo siirtolaislehtibisnes Yhdysvalloissa. Täällä Suomessakin pienlehtien talous on yleensä ihan kuralla.Yleisesti ottaen kaupallisesti [suomalais]siirtolaisyhteisön varaan ei kannata laskea mitään. Siksi Etusivukin on täsyin ei-kaupallinen ja pääosin omistajarahoitteinen (kenellekään ei tule paha mieli ;)).

marric
04 January 2005, 17:20
BINGO!

..paha mieli aiheutuu siis ainoastaan asianosaisille. :cry:

Tuomo
04 January 2005, 18:24
Siirtolaismedioissa ihmetyttää jatkuva riitely lehtien omistussuhteista ja toimituksellisista sisällöistä. Riitoja on ollut havaittavissa eri lehdissä ja eri ihmisten kesken. Kun kerran lehtien julkaiseminen ei ole kannattavaa ja kustantajalle kertyy etupäässä vain maksamattomia painolaskuja palkoista nyt puhumattakaan, tuntuu käsittämättömältä, että lehtien raunioilla käydään valtakiistoja. Luulisi, että jokainen täysjärkinen pysyisi poissa siirtolaislehtibisneksestä.

Esimerkiksi ilmaisjakelubisnes näyttää toimivan suomalaismedian piirissä ainoastaan pääkaupunkiseudulla. Muilla paikkakunnilla suurin osa ilmaislehdistä on siirtynyt alueen valtalehden omistukseen. Helsingin seudulla sen sijaan on edelleen joitakin itsenäisiäkin ilmaisjakelulehtiä, joita mm. SanomaWSOY on nyt alkanut ostella pois. Lehdillä menee kuitenkin erittäin hyvin, mitä ei voi sanoa vaikkapa Jyvässeudun ilmaisjakelulehdistä. Täällä kannattaa ainoastaan yksi ilmaisjakelulehti, Keskisuomalaisen omistama Suur-Jyväskylän Lehti.

Tuomo
04 January 2005, 20:36
Marric, viestejä ei kannattaisi tuolla tavalla poistaa välistä. Minun kirjoittamani vastaukset näyttävät nyt seisovan tyhjän päällä eikä lukija tiedä, mitä oikein höpisen. (Ei sillä, että viestini yleisesti olisivat erityisen selkeitä...)

marric
04 January 2005, 20:53
It's hard to get rid of old habits... :D

Tuomo
04 January 2005, 21:28
"Okei"... :confused: