View Full Version : Happy Halloween!
Lokari
25 October 1999, 03:37
http://www.premierweb.net/users/tktuomi/img/noita.jpg
Halloweeniin on enää viikko aikaa, ja asiaankuuluvia koristeita on pihoissa runsaasti. Luudillaan lentelevien noitien olisi syytä olla varovaisempia; viime vuonnakin näin pari puuhun törmännyttä. Tämän kohtaloksi koitui paikallinen palmu.
Onko Halloweeniin liittyvä hössötys jo levinnyt Suomeen ja muihin maihin?
Tero
25 October 1999, 04:06
Veistin juuri kurpitsan naamat. Lapset piirtää niihin naamat, sitten minä hoidan veitsihommat.
Antti
25 October 1999, 12:32
Lokari: Viime vuonna taisi olla ensimmäinen kerta kun sitä yritettiin aktiivisesti kaupustella suomalaisillekin. Hyvin tuntui ainakin lapsiin uppoavan.
Ilmeisesti amerikkalaiset(?) markkinamiehet yrittävät saada sen pysyvästi Suomeen, ja varmaan käy niin että onnistuessaan Halloween-markkinointi syrjäyttää pääsiäisen ja siihen kuuluvat noitajutut, ainakin lasten muistista.
Ville
25 October 1999, 14:47
Antti, olen samaa mieltä. Minusta on aina jotenkin outoa, kun Suomeen tuotetaan amerikkalaisia tapoja, ja joskus tuotteitakin. Esimerkiksi se, että McDonalds'eja löytyy nykyään "Perä-Iiniöstäkin" on outoa.. ja suomalaiset ovat ottaneet sen avosylein vastaan. Halloween on kiva lasten juhla.. Amerikassa, mutta eikö olisi parasta säilyttää kulttuurien rikkaus ja olla tahallaan jyräämättä yli pienempien kulttuurien tapoja? Toisaalta, tuo taitaa aina olla ollut kehitys, erityisesti Englantilais-Amerikkalaisen kulttuurin kanssa.
Hmm.. aletaankohan Suomessa viettämään kohta kiitospäivääkin kalkkunoineen kaikkineen? http://viestit.etusivu.net/old/wink.gif Ystävänpäivä ja Halloween kun alkavat istua jo aika tiukassa uusio-Suomi-kulttuurissa. Ja ennenpitkää listalle lisättäneen myös "4th of July" (se syrjäyttänee ennenpitkää juhannuksen http://viestit.etusivu.net/old/wink.gif )
Tero
25 October 1999, 15:03
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että 4th of July pidetään vain USAssa ja yhdessä Tanskan puistossa. Ja kalenteria voisi koko maailma vuosittain säätää niin, että 4th of July on joko perjantaina tai maanantaina.
Vesa
25 October 1999, 17:09
Katsoin eilenillalla telkasta elokuvan, jossa
kolme halloween pukuun pukeutunutta koululaista puukotti ja silpoi toisia koululaisia ja siinä meni sivussa yksi principal myös. Verta roiskui kauheasti ja kaikki oli yltä päätä veressä.
Toisiin koululaisiin luokkatoverien menetys ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään, partyt
vain jatkui murhista huolimatta seuraavina päivinä.
Elokuva oli vastenmielinen katsella, mutta tuli vain mieleen muutamat täällä meilläkin
päin nuorten suorittamat murhat. Ne vastaavat aika lailla tämän filmin tapahtumia raakuudessaan. Jotkut jopa menevät niistä edelle.
En tiedä mitä vanhempien sisimmässä liikkuu,
kun he pukevat pikkulapsensa paholaisen pukuun,tai maalaavat värikynällä suuren viiltohaavan kasvoihin. Tämän pitäisi olla hauskaa?
Kun meillä oli lapset pieniä teimme
heille pupujussin vaatteet,joskus kurpitsan,
prinsessan, avaruusmiehen ja niin edelleen.
Kyllähän lapsilla täytyy jotakin hauskaa olla, mutta mielestäni hauskaa löytyy ilman
verta ja kauhuasetelmia.
Tero
25 October 1999, 17:16
Sellaisia ne ovat nuorten fantasiat ja roolipelit nykyään. Täytyy fantasioida asioista jotka ovat kiellettyjä.
Tero
29 October 1999, 14:56
Köväisen tapaamassa paikallisia suomalaisia suomalais-israelilaisessa Halloween partyssa. Mulla ei ole kunnon asua, mutta otan tyytäreni mukaan, hän halusi olla noita.
Ville
01 November 1999, 03:00
Hauskaa Halloweenia http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif
http://pix.etusivu.net/arch0202/EX991031_halloween.jpg
Anni
01 November 1999, 18:05
Minulle Halloween-hössötykseen tottumattomalle sen tyhjänpäiväisyys tympii. Ymmärrän kuitenkin, että monille pinnallinen hauskakin merkitsee jotain, kun ei syvempää osata hakea. Toivottavasti se ei juurru Suomeen!
Toin kyynisyyttäni esiin toisenlaisella foorumilla tanka-runomuodossa (5-7-5-7-7 tavua):
herds of little cats,
smiling monsters, spider-girls,
fairy princesses,
silver-shivering chiffons,
spaceman hand in hand with death...
halloween spirit:
much fun -- buckets of candy
to celebrate what?
good spirit and harvest joy
taught by target-shiny dress?
Ville
01 November 1999, 18:48
Anni: Olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Fort Worthin keskustassa on "maailman suurin hounted house".. valtavan, rappeutuneen, vanhan teollisuusrakennuksen kylkeen heijastetaan projektorilla valtavat hirviönpäät terävine hampaineen nähtävyyttä mainostamaan. Koko Halloweenin idea on, tietyllä tavalla, pelko. Ehkä se sopii jollain tapaa Amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joka usein tuntuu pelkäävän liiallisestikin (?). Usein eurooppalaisia sanotaan naiiveiksi Amerikan suurkaupunkien suhteen, mutta toisaalta harvoin esim. "hulluille suomalaisille" sattuu mitään, vaikka he lähtevät johonkin kaupungin synkkään osaan keskellä yötä.
Marianne
01 November 1999, 20:20
Näitten vuosien aikana olen kai sen verran amerikkalaistunut, että Halloweenikin tuntuu jo ihan kivalta. Ehkä asiaa on auttanut lapset. Tyttäreni mielestä Halloween on ehdoton ykkönen juhlien joukossa. Mutta meille se ei ole koskaan ollut mikään "kauhu' juttu.
Kiltin näköisiä noita-akkoja luutineen, muutama musta hämähäkki ja hymyilevät kurpitsat.
On täällä meillä päinkin muutama kauhulato http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif, mutta ei olla käyty. Huvipuistossa on kivat lasten juhlat ( eräskin isä jonossa kysyi, missäs hotellissa te olette, kun vastasin, että asutaan täällä, hän siihen: You are lucky!)
Mekin oltiin perjantai iltana Trick or Treatilla ja 13v tyttäreni välttämättä halusi pukeuta pukuun ja viedä veljensä kierrokselle(joka oli Nalle Puh). Meillä kaikilla oli oikein mukavaa. Talot oli kivasti koristeltu valoilla ja kurpitsoilla ja hämähäkin verkoilla jne.Pikku prinsessat ja tetetapit juoksentelivat talosta toiseen.
Täällä se Treack or Treat on määrättynä päivänä ja aikana( ja sunnuntai on ehdottomasti EI sellaiseen), nyt se oli perjantaina klo 18.00-20.00.
Tyttärellä oli oikein hauskaa, vaikka ei hän karkkikassin kanssa kuljeskellut, oli vain muuten hauskaa.
Vesa
01 November 1999, 20:58
Halloween on taas onnellisesti ohi, eikä meilläpäin (Suur Vancouver ) tapahtunut mitään erikoisen karmeaa. Yksi kansakoulu poltettiin melkein maan tasalle, mutta se kai oli suurin tapaus. Yhteen taloon tultiin halloween naamarit päällä sisälle saakka, vanhuksia vähän potkittiin,otettiin myös muutakin kuin karkkia. kaikki selvisivät kuitenkin vain mustelmilla.
Talojen koristelussa oli jotakin uutta. Etupihoista oli jotkut tehneet hautausmaita
ja yhdessäkin pihassa oli ristien ja hautakivien keskellä iso musta ruumisarkku puoliksi avoinna ja tietysti arkusta roikkui käsi. Taustalla kuului tunnelmaan sopia korahduksia ja muita kirkumisia.
Olihan siellä toki kiertämässä kilttejä Nalle Puh karhuja , jänis vemmelsäärejä,prisessoja ym. ja heille annoimmekin parhaimmat karkit.
Tero
02 November 1999, 16:35
Uutisten mukaan Ranskassa on innostuttu Halloween touhuun. Lähinnä kai lapset ja kaupat.
Tuomo
11 November 1999, 09:49
Vesa: Jenkeillä on tällainen mielenkiintoinen tapa laittaa paljon rahaa joulukoristuksiin ja ilmeisesti myös Halloween-koristeluihin... Suomalaisesta tämä tuntuu hassulta, sillä täällä meillä ihmiset ovat kuitenkin suht' koht' säästäväisiä... Tai ehkä ne samat rahat käytetään sitten jouluostoksiin, mene ja tiedä.
Tuomo
11 November 1999, 09:54
Haloweenin rantautumisesta Suomeen... enpä usko. Suomi on ehkä koko maailman amerikkalaisin valtio USA:n jälkeen, mutta enpä usko silti Halloweenin, 4th of Julyn tms. tänne tulevan. Isänpäivä osattiin kyllä meihin istuttaa. 4th of Julyta olisi varmaan vähän vaikea perustellakin. Ja juhannuksesta ei kukaan halua luopua, sillä sehän on se päivä, jolloin koko kansa saa olla luvan perästä kännissä.
Vesa
11 November 1999, 11:10
Tuomo, joulu ja halloween ovat aikoja jolloin
monet ihmiset yrittävät ilahduttaa myös toisia mitä erikoisimmilla laitoksilla.
Joulutouhu on jo alkanut ostoskeskuksissa ja
taloihin laitellaan jouluvaloja. Minäkin laitan jouluvalot talon räystäisiin ja pensaisiin heti joulukuun alussa. Joulukuusia aletaan laittaa asuntoihin noin pari jopa kolme viikkoa ennen joulua. Noin 80% taloista on koristeltu jouluvaloilla.
Kaupunki laittaa myös monia bulevardeja joulukaduiksi. Tämä tietysti riippuu aina kaupungista, mutta meillä se on ollut tähän saakka aina tapana.
Jotkut tekevät talostaan kaupungin nähtävyyden, joka pääsee lehtien sivuille ja sitä tullaan kaukaakin katsomaan ,jopa turistibusseilla. Siellä voi olla ulkona kuvaelmia ja tuhansia lamppuja. Naapureille tällainen ei ole niin kiva juttu,sillä katu on yli kuukauden verran kuin kiireisin markkinapaikka ja joulumusiikki soi ulkona joka ilta, ei tosin 10 jälkeen.
[This message has been edited by Vesa Kolman (edited November 11, 1999).]
Lokari
18 October 2000, 00:58
http://pix.etusivu.net/arch0202/kurpukko.jpg
Taas on Halloween ovella; sitä siis vietetään lokakuun viimeisenä päivänä, joka tänä vuonna sattuu tiistaille. Savannah on jo kutakuinkin koristeltu: haamuja, noita-akkoja, hämähäkin seittejä, hautakiviä, kurpitsoita ja muuta rekvisiittaa on pihoissa yllin kyllin. Nappasin kuvan kurpitsaukosta ajellessani tänään polkupyörällä asuinalueellamme. Mumsit eli chrysanthemumit (krysanteemit) ovat tämän vuodenajan kasveja.
sininen
21 October 2000, 19:43
Ihanaa, kun täällä suomessa ei Halloweenista näy mitään. Sveitsissäkin oli pari päivää sitten kaupoissa myynnissä erilaisia halloween-tilpehöörejä. mua se ei innosta.
Eniten inhottaa ne kauhujutut, hautausmaat ja sen sellaiset. En avaa ovea halloweenina enkä koristele taloamme.
kummallisinta on se, että jotkut koristelee talonsa VESSAPAPERILLA !
Tero
22 October 2000, 01:29
Meillä on minimikoristeet. Lapset piirtää kahteen kurpitsaan naamat ja minä sitten leikkaan ne irti.
Kyllä se namujuttu on ihan tärkeä pienille.
Ville
22 October 2000, 01:37
Sininen... tekevätkö ihmiset "vessapaperikoristelun" itse, vai onko kyseessä ns. "TP'ing" (toilet-papering), missä talon omistajan tutut "hyväntahtoisesti" heittelevät vessapaperirullia ympäri taloa ja tontilla mahdollisesti sijaitseviin puihin ja pensaisiin.
Tero
23 October 2000, 16:03
http://www.herald.com/content/archive/living/barry/macnelly/1999/photoart/oct22.gif
Stella
25 October 2000, 02:52
Hallowe'en on kyllä alunperin kotoisin täältä Irlannista.. (jossa amerikkalaisturistit aina ihmettelevät, miksi paikalliset alkavat nauraa, kun turistiressut suureen ääneen ihmettelevät, että "onko teilläkin Hallowe'en?!?") http://www.iol.ie/~stella/st_smile.gif
Puppe
26 October 2000, 11:12
Ihanaa, kun täällä suomessa ei Halloweenista näy mitään.
Käypäs vaikka McDonaldsissa (ilmainen jäätelö kaikille halloween-puvussa tuleville) tai Arnold's Donutsissa. Amerikkalainen kulttuuri-imprealismi nostaa rumaa päätään http://viestit.etusivu.net/old/wink.gif
Tero
26 October 2000, 13:04
Arnolds?Eikö teillä ole sitten Dunkin Donuts? Mitä muita ketjuja nykyään on?Kai ainakin Pizza Hut?
Puppe
26 October 2000, 13:47
Arnold's Donuts taitaakin olla ihan supisuomalainen ketju (lähde http://www.arnoldsdonuts.com/), luulin että se olisi kansainvälinen ketju kun nimi on englanniksi, olinpas naivi.
Pizza Hut toki on levittäytynyt Suomeen ajat sitten, nykyään on jopa yksi Subway Helsingissä. Joku hampurilaisketju (olisko ollut Burger King) kävi Helsingissä yrittämässä joskus 80-luvun puolella, mutta ei menestynyt.
Puppe
27 October 2000, 10:33
Eniten kaipaisin Suomeen Kentucky Fried Chickeniä... viimeksi Ateenassa söin siellä, ja kyllä oli hyvää....
Walrus
28 October 2000, 19:44
Burger King itse asiassa oli aikoinaan suuri menestys Helsingin rautatientorin kupeessa, mutta maihinnousua tehnyt McDonalds osti lafkan pois markkinoilta - varmaankin hyvään hintaan.
Arnold's donuts yllätti positiivisesti, kun kävin pari viikkoa sitten ostamassa puoli tusinaa boston cream -donitseja, ja Forumin toimipisteestä sai baagelseja! Niitä tuntuu saavan Suomessa jo paikoittain - onneksi, sillä toasted poppyseed bagel w/ cream cheese with jives on jämähtänyt makuhermoihini lähtemättömästi.
[This message has been edited by Walrus (edited October 28, 2000).]
Tero
30 October 2000, 17:45
Bagel..vesirinkeli?Onko nimeä?
IS
Sopiiko Halloween-juhla Suomeen?
Kurpitsalyhtyjen kovertaminen on ainakin kauppiaiden mielestä tämän vuodenajan pakollista puuhaa Suomessakin, jonne amerikkalainen Halloween-juhla yrittää sinnikkäästi juurtua. Mitä mieltä sinä olet Halloweenistä?
Äänestäneitä yhteensä: 2048
Kyllä 29%
Ei 71%
Stella
31 October 2000, 03:14
Amerikkalainen?
Tero
31 October 2000, 12:00
No onko kurpitsa edes amerikkalainen?
Meidän kurpitsat kaiverrettiin lauantaina. On niin lämmin, 70 F, että ne jo mätänivät.
Puppe
31 October 2000, 12:10
Tosiaan kaupoissa myydään noita kurpitsoja... kaikkea ne yrittää saada kaupaksi...
Eija
31 October 2000, 13:16
Tero sinnikkäästi yrittää tehdä Halloweenistä amerikkalaisen perinteen:
"Kurpitsalyhtyjen kovertaminen on ainakin kauppiaiden mielestä tämän vuodenajan pakollista puuhaa Suomessakin, jonne amerikkalainen Halloween-juhla yrittää sinnikkäästi juurtua. Mitä mieltä sinä olet Halloweenistä?"
Sitten vastatullut Amerikan Uutiset (ooops! Finnish Update) etusivullaan kertoo, kuinka Halloween on englantilainen alkuperältään.
Kyllä se on aivan irlantilaista syntyperää. Siellä se pantiin alulle. Esimerkiksi ihmiset pistivät kiviä hautojen päälle, etteivät henget nousisi ylös! http://viestit.etusivu.net/old/biggrin.gif
Lissu
31 October 2000, 16:27
En voinut sietää Halloween touhuja aluksi kun tulin tänne. Mutta nyt vuosien kuluessa olen alkanut jopa pitää tästä humpuukista.
Pojalla on koulussa pieni "party" tänään. Ostin Wal-Martista tummanharmaata kangsta josta tehtiin viitta mihin värkättiin 8 uloketta. Ja päässä on verkko johon laitettiin tuntosarvet. Hänen pitäsi olla jonkimoinen ötökkä (hämähäkki?).
Monet ovat hyvin käteviä ja keksivät hyviä ideoita Halloween pukuihin. Ja kuluttavat paljon aikaa ...
Muuten, onko lasten "Trick or Treat" kiertely enää muodissa? Luulen että monet perheet pitävät sitä jokseenkin vaarallisena.
Happy Halloween! http://viestit.etusivu.net/old/eek.gif
Vesa
31 October 2000, 16:47
Vaimolla on tuttu joka vuokraa pukuja. Hän otti sieltä tänä vuonna Sulttaanin ja Fatiman puvut. Miten lie osannutkin,sillä hän ei seuraa näitä Viestitaulun keskusteluja. http://viestit.etusivu.net/old/biggrin.gif Milloinkahan tässä aikuistuu.
Täällä kyllä lapset ovat liikkeellä yleensä aina aikuisen kanssa ja odotamme tänä iltana ehkä 20-30 karkin hakijaa. Meidän alueella ei asu niin kovin paljoa pieniä lapsia.
Puppe
31 October 2000, 17:51
Tämä nyt ei varmaan ketään kiinnosta, mutta katsoin taas kahvitunnilla netissä Toronto city-tv aamu-uutisia, ja siellä poliisi jakeli turvallisuusvinkkejä trick-or-treat kiertelijöille. Koskakohan Suomessa nousee julkisuuteen pääsiäisen virpomisen turvallisuusriskit?
Walrus
31 October 2000, 20:59
Ei siinäkään maassa kaikki ihan kohdallaan ole (Eihän kukaan nyt niin ole tietenkään edes väittänyt)...
Äitee kävi täällä mökillä saunomassa ja tuli puhetta mitä Villelle lahjaksi jouluna. Sanoi äitimuori ehdottaneensa puhelimessa jonkinlaista vauvanvaatetta, jotta voisi vaikka nukuttaa lasta ulkosalla, johon velipoika nauramaan että eihän nyt semmoinen käy - pian varastetaan koko pienokainen.
On se nyt kummallista, että vauvojakin varastetaan.
Ville
01 November 2000, 00:43
:-] Niinhän se on. Enpä tosin usko, että tältä alueelta varastettaisiin, mutta ei vara venettä kaada. Harva täälläpäin asustava jättäisi vauvaa kaupan eteen kärryihin nukkumaan kaupassa käydessään. Valitettavaa, mutta sellainen on maailman meininki.
Tero
01 November 2000, 02:02
Skidit on lauman kanssa trickortreatissä.
Olin Best Buyssa ostamassa pojalle Lego robotin, ja näin siellä noin 6,5 jalkaa pitkän mustan enkelin, punatukkaisen. Tämän tyttöystävä oli lähes kokonaan orannsi.Teenagers..
Lokari
02 November 2000, 02:53
Maailmankaikkeuden suurin kurpitsa on täällä: http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/ap001031.html - se on halkaisijaltaan yli satatuhatta valovuotta! Mutta seuraavaan Halloweeniin on enää päivää vaille vuosi...
Marianne
02 November 2000, 16:38
Vähän myöhästynyt Halloween raportti. http://viestit.etusivu.net/old/smile.gif Pojalla oli hauskaa Trick or Treat'n ja sai liikaa karamellia. Varsinkin kun hän ei syö muuta kuin nallekarkkeja ja suomalaista mustaa lakua! Hänellä oli kuitenkin oikein hauskaa jakaa siskolleen, isälle ja äidille karkkinsa. Minä jo söin oman osuuteni. Ajattelin että paras syödä kaikki yhdellä kertaan niin ei sittten jää kiusamaan http://viestit.etusivu.net/old/biggrin.gif
Lissu, meilläpäin Trick or Treat on edelleenkin hyvin suosittua.
Jaana
02 November 2000, 19:55
Halloween-aiheinen kysymys. Kuka osais kertoo Burger Kingin historiasta Suomessa, onko niita viela, milloin oli eka ja ostiko McDonalds sen, niinkuin joku oli kirjoittanut..
Puppe
02 November 2000, 20:46
Suomessa on hampurilaisketjuja McDonalds, Carrols (http://www.carrols.fi/), Hesburger (http://www.hesburger.fi/), Rolls (http://www.rollsfamily.fi/)..kaikki muut paitsi McDonalds taitavat olla suomalaisia. Ei taida kukaan muu enää viitsiä tunkea markkinoille - ei riitä väkimäärä täällä.
mutta hetkinen - kokeilin ja www.carrols.com (http://www.carrols.com) ja siellä lukee
Carrols Corporation is one of the world's largest franchisees of BURGER KING® restaurants. Headquartered in Syracuse, New York, Carrols Corporation owns and operates approximately 400 restaurants in 14 states, employs over 13,000 people and has total sales approaching $450 million. Approximately 1,200 professionals are responsible for the daily management of its Burger King® restaurants.
Sattumaa?, vai voisiko tämä suomalainen Carrols olla jotenkin Burger Kingin omistuksessa. Carrolsista saa muuten vain Pepsiä - ei cokista, ja sama on juttu Pizza Hutissa. Hesan keskustassa kerran Pizza Hut ja Carrols vaihtoivat liiketiloja päikseen. Mystistä http://viestit.etusivu.net/old/wink.gif
Puppe
02 November 2000, 22:39
löysin tälläisen Carrolsista
Carrols
Alkujaan peräisin Yhdysvalloista, mutta nykyisin suomalaisen Sentran omistuksessa
Ravintoloita 18, joista yksi Tallinnassa ja yksi Pietarissa. Liikevaihto 126 miljoonaa markkaa vuonna 1994
Carrolsin hampurilaisia syödään vuosittain
noin 6,5 miljoonaa kappaletta
Työntekijöitä on 750
Carrolsin omistava yritys
Sentra Oy
Mäkelänkatu 91
00610 Helsinki
puhelin (90) 757 7511
fax (90) 757 7557
Taustalla on varmaan jotain moninmutkaista, kuten Carrols Corporation toi Suomeen Burger Kingin, mutta McDonalds osti sen ja teki jonkun sopimuksen että Carrols Corporation ei avaa Burger Kingeja Suomeen jonka jälkeen Carrols Corporation keksi jatkaa ravintolatoimintaa Carrols nimellä, jonka ne kuitenkin möi suomalaisille ... pelkkä arvaus http://viestit.etusivu.net/old/biggrin.gif
[This message has been edited by Puppe (edited November 02, 2000).]
Tero
03 November 2000, 00:05
ja yhtään Carrolsia ei ole ollut USAssa pitkään aikaan...
Jaana
03 November 2000, 00:07
Carrols kuuluu siis Burger Kingiin. Burger King taas puolestaan Brittiläiseen Diageo konserniin, joka on tunnetumpi monista viski ja olut merkeistään. Ostikohan Carrols aikanaan Clock hampurilaisravintolat pois, joita oli useita vielä 80 luvun puolivälissä?
Stella
03 November 2000, 02:31
Ainakin vielä vuonna '96 Clock oli Helsingin messukeskuksen toisessa kerroksessa..
Puppe
03 November 2000, 08:57
Mutta nyt Messukeskuksessa on vain Carrols. Ei noista pikaruokaketjujen omistusjärjestelyistä ota selvää erkkikään. Kannattaa syödä terveellistä perusruokaa, ja silloin tällöin kun tarvitsee huikopalla kello 4 aamulla suosin suomalaiskansallisia nakkikioskeja (http://www.info.tampere.fi/tarmo/mnipa.htm) (makkaraperunat ja pieni maito 25mk).
Jaana
03 November 2000, 17:17
Hampurilaisia menee amerikassa aivan alyttomasti, lihatuotantoa tehostetaan, sademetsia kaadetaan peltojen puutteessa, kasvihuoneilmio on vaistamaton. Mopo on paassy kasista ihmisten ajattelemattomuudesta ja valinpitamattomyydesta johtuen. Ajatellaan vaan itseamme!
Tero
03 November 2000, 20:49
Niin, maapallo pelastuu vain jos me kiihdytämme tuota menoa ja lopulta saastutamme itsemme sukupuuttoon, tai kenties ensin lisääntyvys katoaa saasteiden takia.
:0
Stella
04 November 2000, 05:58
Meillä syödään vain Molloy'sin (butchers) burgereita - perunoiden ja papujen kanssa, suunnilleen kerran parissa viikossa http://www.iol.ie/~stella/aasmile.gif
Puppe
04 November 2000, 11:57
Vaikka pikaruokia pitäisikin oikeastaan välttää, niin myös niiden vertailu eri maissa voi olla mielenkiintoista. Esim. viime kesänä Belgiassa huomasin että siellä oli paljon suomalaisen nakkikioskin näköisiä kojuja, mutta niissä luki usein "frituur" tai joitain sinne päin ja niiden hittituote tuntuivat olevan pelkät ranskalaiset perunat, joihin sai halutessaan miljoonaa eri kastiketta. Myös pienissä maahanmuuttajien perustamissa kaupoissa oli usein ranskanperuna-tiski nurkassa, ja monet tosiaan tuntuivat ostavan pelkkiä perunoita. Peruna-annokset oli hirveän isoja, mikä on ymmärrettävää kun ne oli ylennetty lisukkeesta pääruuaksi. Suomessa katsottaisiin kummasti jos menisi ostamaan pelkkiä ranskanperunoita sen sijaan ranskalaiset makkarapaloilla (makkaraperunat) on varsinen hittituota. McDonalds ja vastaavat häivyttävät tälläiset pienet paikalliset erot pikaruokakulttuurissa, mikä ei ole kauhean hyvä.
[This message has been edited by Puppe (edited November 04, 2000).]
Puppe
04 November 2000, 13:10
muutama Halloween kuva Helsingistä http://www.cs.helsinki.fi/u/lugano/images/halloween/halloween_01.shtml
tämä galleria saattaa muutenkin kiinnostaa viestitaulun valokuvaajia - etusivun kuvat ovat kyllä paljon ammattimaisemman näköisiä http://www.cs.helsinki.fi/u/lugano/frameset.en.html
Lokari
04 November 2000, 18:01
Puppe, noita kuvia katselisi suuremmalla mielenkiinnolla, jos tietäisi kenen sivuista ja kuvista on kysymys. Oletko sinä noissa kuvissa?
Puppe
04 November 2000, 19:01
Kyseessä on laitoksellamme opiskelevan italialaisen vaihtarin kuvagalleria. Suurimmassa osassa kuvia on muita ulkomaalaisia vaihtareita. Vaihtarit hengailevat joka paikassa paljon keskenään, mutta Suomessa sentään suurin osa kursseista on yhteisiä "kantaväestön" kanssa. Keski-Euroopassa missä vaihtareita tulee ja menee paljon enemmän on monessa yliopistossa englanninkielisillä kursseilla vain ulkomaalaisia kun taas paikalliset ottaa vain omankielisiä kursseja. Suomalaiset ovat yleensä melko halukkaita ottamaan myös englanninkielisiä kursseja, siitä kunnia meille http://viestit.etusivu.net/old/biggrin.gif (kukas sen kissan hännän nostais jne). Joo mä en ole kuvissa. Ajattelin vain kun siinä oli noita Halloween kuvia.
[This message has been edited by Puppe (edited November 04, 2000).]
Stella
05 November 2000, 05:56
Puppe,
Mä halusin pienenä *aina* pelkät ranskalaiset perunat ketsupilla, jos mentiin ulos syömään - paikasta riippumatta. Kotona ei saanut ranskalaisia perunoita ja ne oli niin nannaa.. http://www.iol.ie/~stella/aawink.gif
Peruna on kyllä suosikkiruokiani nykyisinkin, keitettynä, muussattuna, uuniperunat, ranskalaiset, perunalastut......
Jaana
11 November 2000, 22:42
Muistan kun eka kerran kavin McDonaldsilla Helsingissa, joskus vuonna -84. Olin neljannella ala-asteella, ja kokemus oli vaikuttava. Juustohampurilainen ja maito. Ja Ronald McDonald jakoi ilmapalloja..
Niinhan se on, lapsiin on helppo vaikuttaa, mutta jokaisen oma mielipide kylla muokkautuu vanhetessa, ja jos aikuiset kertois lapsille, mita tapahtuu, kun sademetsia kaadetaan, niin taas heidan lapset...
Onhan hienoo, etta Suomessa on makkaraperunat, kun USA:ssa niita ei saa..vai saako?
tiajohanna
21 October 2003, 19:38
Hain tasteline.com sivulta yhtä ruokaohjetta ja vastaan tuli iso kurpitsa ja sen ympärillä lenteli lepakoita.
Aiotteko porukat juhlia/juhlistaa jotenkin Halloweenia?
Jaana2
22 October 2003, 00:21
Originally posted by tiajohanna
Hain tasteline.com sivulta yhtä ruokaohjetta ja vastaan tuli iso kurpitsa ja sen ympärillä lenteli lepakoita.
Aiotteko porukat juhlia/juhlistaa jotenkin Halloweenia?
Juhlia emme me aio, mutta karkkia täytyy olla lapsille antaa. Yleensä ostan aivan liikaa karkkia...Muutama vuosi sitten kaavimme kurpitsat, kun vanhempani olivat kylassa, muttei ei tänä vuonna viitsi. Tuli peloittavan näköiset kurpitsat ---pöö:devil:
Olis kyllä kivaa päästä Halloween partyihin........
Lokari
28 October 2003, 03:09
Monilla amerikkalaisilla taitaa olla suorastaan himo koristella taloaan muutaman kaikkina juhlapyhinä. Nämäkin veikot kaivetaan kerran vuodessa varastosta ohikulkijoita ilahduttamaan.
http://pix.etusivu.net/arch0104/Kolme_haamua.jpg
Zzeus11
29 October 2003, 21:19
Meilla pikkulastenkarkkikeraysaika on jo ohi mutta perjantaina koko uimajuokkue pukeutuu pelottaviin/notso pelottaviin pukuihin, valmentajat jakavat vahan karkkia workoutin lopuksi, ja jos KAIKKI olivat jossain Halloween puvussa niin paasevat kotiin vahan aikaisemmin. Suurin osa lapsista on pienia, kaikki ika luokat treenaa samaan aikaan, joten tama on pikkuisia varten.
Tytar ja kaverinsa menevar Swat- teemina, nyt haetaan vanhoja lelu kranaatteja, pistooleja, ghostbusters selkareppuja, ectoplasma etc, Fazers from Star Trek , muuttei Fazer Mints, muuuten ainakin Target myy niita ennen joulua, siis suomalaisia Star Trek suklaita.
Poika ehka menee as a Neo from Matrix, saa nahda miten loytaa asian omaiset vaatekappaleet, meilla kun on kaapit ja laatikot taynna pukuja kaikista mahdollisista kaupallisista lelu kamppanjoista, Batman, Superman, Star Trek, Spidey, Indiana Jones, Bond-James Bond, multiple Wolverines and Star Wars wardrobes etc etc mutta alkavat olla liian pienia nyt.
Lokari
31 October 2004, 14:59
Itä-Ontariosta läheltä Lindsayn kaupunkia löytyi eilen iso pumpkin patch.
http://pix.etusivu.net/new/PumpkinPatch2599.jpg
Sieltä pumpkinit joutuvat kantri stooriin myytäväksi. Pumpkin pie for anyone? :cool:
http://pix.etusivu.net/new/PumpkinBig2597.jpg
Jaana2
31 October 2004, 15:12
Hienoja kuvia, Lokari. En ole koskaan nähnyt noin isoa kurpitsamaata.
Meillä kävi trick or treaters eilen illalla. Eivät jättäneet sunnuntaiksi, koska lapsilla maanantaina koulu. Onkohan sama juttu koko maassa, että lauantaina Halloween trick or treat'taus?
Eka tunnin aikana meni kaikki karkit, 5 isoa pussia, noin 50 vekaraa. Piti laittaa ovi kiinni ja talo pimeeksi, koska karkit loppuivat. Ensi vuonna tiedän ostaa 20 pussia :shock: Oli leppäkerttuja, lohikäärme, Harry Potter, rinsessoja, noita-akkoja, hirviöitä, karseita naamareita..jne.
Krissy
31 October 2004, 15:15
Olinpa eilen ensimmäistä kertaa elämässäni Halloween-bileissä. Hauskaa oli (muistaakseni) :D No ei vaiskaan, ihan hillitysti viiniä naukkailin noitapuvussani lepakko päässä. Talo oli hienosti koristeltu hämähäkeillä ja -verkoilla, verellä ja irtosormilla, lepakoilla ja kummituksilla.
Lueskelin tuossa vanhoja viestejä, ei ainakaan pari vuotta sitten ollut Halloween suomea vallannut. Jotain tavaraa muistan nähneeni Tiimarissa kaupan 2002 mutta siinä kaikki. Onko tilanne vielä sama, vai joko suomalaiset ovat ottaneet juhlan omakseen?
Ville
31 October 2004, 15:19
Meillä kävi trick or treaters eilen illalla. Eivät jättäneet sunnuntaiksi, koska lapsilla maanantaina koulu. Onkohan sama juttu koko maassa, että lauantaina Halloween trick or treat'taus?Ei sitä taidettu koulujen takia siirtää (joskushan halloween on keskellä viikkoa, eikä sitä silloinkaan siirretä). Joitain vain häiritsi ilmeisesti se, että tällä kertaa halloween oli pyhäpäivänä. Tietenkin halloween on pyhämiesten päivä, mutta täällä kuitenkin usein aika "huvittelupäivä".
Jaana2
31 October 2004, 15:27
Ei sitä taidettu koulujen takia siirtää (joskushan halloween on keskellä viikkoa, eikä sitä silloinkaan siirretä). Joitain vain häiritsi ilmeisesti se, että tällä kertaa halloween oli pyhäpäivänä. Tietenkin halloween on pyhämiesten päivä, mutta täällä kuitenkin usein aika "huvittelupäivä".
Ahaa..Olin puhelimessa kun ovikello alkoi soida, ja ystäväni sanoi, että jos sattuu Halloween sunnuntaille, niin pidetään lauantaina, koska maanantaina on koulupäivä. Sanoi olevan ainakin tämän kylän tapa. Never heard..
Krissy, on Suomessa kuulemma lisääntynyt Halloween krääsä, sanovat. Mutta ei kai vielä käydä karkin keruussa. Varmaan sekin ajallaan.
En ole kuin kerran pukeutunut Halloweenina. Se oli hauskaa. Pitäis päästä jonnekin Halloween partyihin.
Sipriina
31 October 2004, 17:10
Ai niin, se pahuksen Halloween! :rolleyes: Meillä kanssa käy muksut ovella kolkuttelemassa ja kerran lensi kananmuna olohuoneen ikkunaan, kun emme avanneet ovea. Simasuu lähti sukkasillaan perään ja siellä juoksivat, pellolla, peräkanaa... olihan se Halloween-näky!
Ja Etusivullahan on Halloween mörkö ihan omasta takaa..... Veeesaaaaaa! Where are ya? :devil:
Leena
31 October 2004, 18:51
Meilläpäin oli jo perjantaina Halloweenhulinaa. Nöpönenä oli kruunupäinen prinsessa ja Tähtisilmä pieni keltainen ankka. Kävivät trick-or-treatilla omassa naapuristossaan.
Meille ilmestyi eilis-iltana ovelle suloinen pieni kissa-poika ja hieman myöhemmin prinsessa joka kiukutteli väsymystään isänsä käsivarsilla. Muita ipanoita ei sitten käynytkään. Tosin tulimme kotiin minun työpäivän ja kiinalaisen ruuan jälkeen vasta melko myöhään.
Nyt on sitten suklaata kulhollinen jäljellä ja se kiljuu tuolla olohuoneen pöydällä :" Leeenaaa". Kai pitää syödä suklaat pois :rolleyes:
Tero
31 October 2004, 22:28
Poika menee mummona, tytön asua en ole veilä nähnyt [pop star]. Meillä on kultakalakeksejä pikkupaketeissa karkin sijaan. En usko että lapset innostuu..
katrijo
01 November 2004, 03:11
Oli mukavat Halloween pirskeet meidän kylässä. Meidän lapset ja tanskalaisen perheen kolme poikaa kaiversivat kurpitsalyhdyt, pelottavineen ilmeineen.
Sovin poikien äidin kanssa niin, että 'treats' piiloitetaan pensaisiin ja puskiin (meitä asuu kylässä vain 4 perhettä). Kutsuimme kaikki kylän lapset yht.8 kpl aarrejahtiin illaksi taskumlampuin varusteltuina. Kaikki löysivät pussinsa.
Kurpitsat olivat ihania ja aavemaisia. pooooohhhhh.....
Ville
01 November 2004, 17:52
Olipas hieno Halloween-sää täällä eilen illalla! Aluetta lähestyi ukkonen kun kävelimme Fort Worthin talon ympäristössä lasten kanssa trick-or-treat-kierroksella. Vähän väliä taivaalla leiskahteli ja jyrähteli, mutta myrsky ehätti päälle sateineen vasta kun olimme ehtineet autoon, ja starttasimme takaisin Arlingtonin suuntaan... kuin tilauksesta! Fionakin myöhemmin sanoi, että "ukkonen oli osa Halloweenia" :D.
Lokari
29 October 2005, 00:01
http://pix.etusivu.net/new/pumpkin.gifHalloween osuu tänä vuonna maanantaiksi, mutta sitä taidetaan juhlia jo viikonloppuna siellä täällä :cool:
cosmichd
31 October 2005, 01:46
Koverrettiin pojan kanssa kolme kurpitsaa. Kyllä tulikin hienoja naamoja!
Happy halloweenia vain kaikille!
http://www.plantideas.org/pump/pump62.gif
Tero
01 November 2005, 00:49
Poika on trick or treat kierroksella kaverin kortteleilla. Kai poikien viimeinen kerta. Kamalasti lapsia liikkeellä sateella, ja yhdelläkään ei heijastinta tai muuta, moni mustissa kuteissa.:rolleyes:
Ville
01 November 2005, 04:13
Kävin trick-or-treat -kierroksella Fionan ja Eamonin kanssa Fort Worthin talomme naapurustossa, missä monet vanhoista taloista on hienosti koristeltu Halloween-koristein.
http://pix.etusivu.net/new/Eamon+Fiona_halloween2005.jpg
Keijuprinsessa & Darth Vader (unmasked)
http://pix.etusivu.net/new/halloween2005a.jpg
Naapurustossa asuvien lääkäreiden perinteinen Halloween-bändi
http://pix.etusivu.net/new/halloween2005b.jpg
Silhuetteja ikkunoissa
http://pix.etusivu.net/new/halloween2005c.jpg
Pääkallolamppuja, kurpitsoja, hämähäkinseittejä...
http://pix.etusivu.net/new/halloween2005d.jpg
Pääkallolamppu lähikuvassa.. huu! ;)
Tero
01 November 2005, 15:14
Ville, tuo vahvistimet ostoskärryssä on mainio yksityiskohta. Tulee Willie and the Poor Boys fiilikset, CCR ja Kalifornian kadunkulmabändit.:D
Leena
31 October 2006, 15:12
Oi, kuinka herttainen kuva, Jaana. Tahtoo mukaan noidan juttuja kuutelemaan...:)
Luen näin Halloweenin kunniaksi trift-shopista taalalla ostamaani kirjaa Historic Haunted America. Mielenkiintoinen.
Happy Halloween!
tiajohanna
31 October 2006, 18:14
Hauskaa Halloweenia kaikille lätäkön molemmin puolin! :wave:
Tero
31 October 2006, 18:52
maailman pelottavin kurpitsa
http://www.thismodernworld.com/blog/dickolantern.jpg
tiajohanna
31 October 2006, 22:26
Kuka hää on?
cosmichd
31 October 2006, 23:16
:confused: Dick O’Lantern.....kuka se sitten lieneekään. Dick Cheney (http://en.wikipedia.org/wiki/Dick_Cheney)ehkä, mutta kuka hän sitten on? Kysymyksiä, kysymyksiä.
Richard Bruce "Dick" Cheney (born January 30, 1941) is the 46th and current Vice President of the United States, serving under President George W. Bush. Previously, he served as White House Chief of Staff, member of the U.S. House of Representatives from Wyoming, and Secretary of Defense. In the private sector, he was the Chairman and Chief Executive Officer of Halliburton Energy Services; he is still a major stockholder.
Tero
01 November 2006, 00:39
Mulla on vielä ihan oma tukka.
Karkkia kävi ekassa tunnissa 2 hakemassa! Omat penskat meni tuttavan alueelle, farmer ja taiteilija (paletti kädessä). Onkohan pojan viimeinen oma trick or treat ennen omia penskoja?
Marianne
01 November 2006, 15:11
Täällä on ikäraja karkinkerjäykselle. 13v.
Leena
01 November 2006, 22:39
Meillä kävi vain 3 tenavaa. :(
Viime vuonna sentään viisi. Pitää kai itse syödä karkit. Huh!:ohno:
Ville
01 November 2006, 23:02
Täällä on ikäraja karkinkerjäykselle. 13v.Teillä kotona, vai yleisesti? :)
Marianne
01 November 2006, 23:56
Yleisesti. :)
Ville
02 November 2006, 00:47
Mutta mistä porukka tietää, onko joku vanhan näköinen 12-vuotias tai nuoren näköinen 15-vuotias? Vai tunteeko lähialueella kaikki toisensa?
Tero
02 November 2006, 20:18
Menköön kaikki 12-14 vuotiaat kerjäämään KORIPALLOILIJAN asussa. :rollin: :cry:
Ville
31 October 2007, 20:59
Happy Halloween '07!! :)
--
Vaimo viimeistelee lasten asusteita parhaillaan; mennään tänäkin vuonna FW:n talon naapurustoon trick-or-treat'ingille, koska se on paljon mukavempi ympäristö tarkoitukseen (vanhoja taloja, jotka ihmiset koristelevat tätäkin juhlapäivää varten).
Marianne
01 November 2007, 13:33
Pojalla oli tosi pelottava asu tänävuonna. :wave:
http://pix.etusivu.net/new/IMG_4458s.jpg
Ville
05 September 2008, 18:38
Hallowindow (http://www.hallowindow.com/)
Ville
07 September 2008, 08:59
Making Canned Halloween Monstrosities (http://imakeprojects.com/Projects/halloween-jars/) :D
Ville
08 October 2008, 09:50
Pumpkin Way (http://ptnoticias.com/pumpkinway/)
(Liikuta hiitä kurpitsojen yli nähdäksesi ne suurempina. Vaatii Flashin.)
angelprince
08 October 2008, 11:26
mulla noi kurpitsajutut toimii ihan normaalisti :rollin:
Jaana2
31 October 2008, 13:29
Karsean hyyyyyytäväääää Halloweeniä :thunder::whaat::voihan::shakehead::lättylätisee: :devil::fiery:
http://pix.etusivu.net/new/PumpkinPanoPromoLarge.jpg
Ville
15 November 2008, 05:03
Halloween Photoshop contest (http://www.crestock.com/blog/photoshop/halloween-photoshop-contest-winners-top-50-gallery-145.aspx)
vBulletin® v3.7.1, Copyright ©2000-2008, Jelsoft Enterprises Ltd.